Entinen suomalainen kiekkotähti uran jälkeisistä vuosista: ”Masennuin tosi pahasti”
Kuva: Juha Tamminen
Maajoukkueessa, SM-liigassa, KHL:ssä ja NHL:ssäkin omalla kiekkourallaan pelannut Hannes Hyvönen avasi tuntojaan vaikeista uran jälkeisistä vuosista Radio Rockin haastattelussa.
Hyvösen omien sanojen mukaan kiekkoilijoiden vaikeuksista sopeutua uran jälkeiseen elämään ei puhuta tarpeeksi ääneen.
– Tästä hirveän vähän puhutaan julkisuudessa. Itse pelasin kolmevuotiaasta asti kiekkoa ja siinä oli aina 20-40 ihmistä ympärillä. Sitten kun se loppuu, olet ihan yksin. Kyllä se hiljaiseksi vetää, sanoo 41-vuotias Hyvönen.
Oman kiekkouran jälkeen masennuksesta kärsinyt ex-kiekkoilija kertoo tehneensä henkisellä tasolla ”todellisen syväkyykyn”.
– Masennuin tosi pahasti. Ei sille vaan voinut mitään. Kaikkeni mä yritin, mutta masennuin ja hain siihen apua.
Apua saatuaan Hyvönen otti asian lopulta omiin käsiinsä ja panostaa nykyään treenaamiseen ja omaan hyvinvointiinsa.
– Mä oon tänä päivänä tässä. Mulla on kaikki erittäin hyvin ja voimia tehdä mitä tahansa, hän sanoo.
Hyvönen nähdään uudelleen alkavassa viihdeshow’ssa Gladiaattoreissa.
Näet alkuperäisen haastattelun tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!