Kanadan juniorisarja OHL:ssä Mississauga Steelheadsissä pelaava puolustajalupaus Vili Saarijärvi on löytänyt huikean vireen pudotuspeleissä. Saarijärven Steelheads voitti Suomen aikaan torstain vastaisena yönä Peterborough Petesiä vastaan pelatun konferenssifinaaliottelun murskaavasti 7-0. Tehopisteet 1+1 kamppailussa tehnyt Saarijärvi oli joukkueensa avainhahmoja voitossa. 19-vuotias suomalaispuolustaja on tehnyt 15 pudotuspeliottelussa huikeat tehopisteet 5+9=14, joilla hän on OHL:n puolustajien pistepörssin toisena. Saarijärven iskemä 3-0 maali oli upeaa katsottavaa. Nuorukainen sooloili kiekon kanssa omasta päädystä vastustajien puolelle ja ampui pienestä kulmasta jäätävän laukauksen yläkulmaan. Katso maali tästä. (Ajassa 1:00) Saarijärvi ampui ottelussa kolme laukausta ja hänen tehotilastonsa oli +4. Hänet valittiin ottelun toiseksi tähdeksi. Detroitin vuoden 2015 varaustilaisuuden kolmannella kierroksella varaama Saarijärvi edusti Leijonien U-20-joukkuetta vuoden vaihteessa olleissa MM-kisoissa. Saarijärvi oli myös mukana kaudella 2015-16 kultaa voittaneessa nuorten Leijonien ryhmässä. Steelheads kohtaa OHL:n finaalissa, joko suomalaislupaus Petrus Palmun edustaman Owen Sound Attackin tai turnauksen ennakkosuosikin Erio Ottersin.

LUE MYÖS: