Venäläinen NHL-tähti lyttäsi tylysti joukkuetoverinsa – ”Kaverit saivat rahansa ja lopettivat työnteon”
Tampa Bay Lightningin venäläistähti Nikita Kutsherov antoi kovaa tekstiä joukkuetovereistaan pettymykseen päättyneen kauden jälkeen.
Runkosarjaan kautensa päättänyt Kutsherov pelasi henkilökohtaisesti mielettömän kauden. 23-vuotias venäläishyökkääjä pyssytti runkosarjassa 40 maalia ja kokosi kasaan 45 syöttöpistettä.
Kutsherovilla ja Lightningilla kausi lähti vielä varsin mukavasti liikkeelle. Alkumetreillä Kutsherov itse pelasi samassa ketjussa Vladislav Namestnikovin ja Steven Stamkosin kanssa ja jälki oli tuhoisaa. Stamkos johti koko NHL:n pistepörssiä, ennen kuin kanadalaistähti koki hänen kauden päättäneen polvivamman.
– Pelasimme todella hyvin. Voin sanoa, että ne olivat parhaat otteluni koko NHL-urani aikana. Sitten valmentajat alkoivat muuttelemaan ketjukoostumuksia ja he vaihtelivat minua kentästä toiseen. Siihen oli vaikea tottua, koska muut kaverit eivät pystyneet pelaamaan Stamkosin tasolla. Ongelmia riitti, Kutsherov muistelee Sovetski Sportille NHL.com/ru:n toimittajan Sergei Demidovin mukaan.
Kutsherov löysi kauden aikana kemiaa Jonathan Drouinin kanssa, mutta päävalmentaja Jon Cooper ei suostunut laittamaan taiturimaista kaksikkoa yhteen.
– Koko kausi oli sitten kärsimystä. Stamkos loukkaantui, enkä löytänyt ketjutovereita, joiden kanssa minulla olisi ollut yhteisymmärrystä. Pelasin Drouinin kanssa kerran, mutta valmentaja ei laittanut meitä jostain syystä yhteen. Heti kun meidät laitettiin uudelleen yhteen, peli kulki välittömästi, venäläistähti kertoo.
Kutsherov perustelee vaikeaa kauttaan ketjutovereiden surkealla asenteella.
– Jotkut istuivat vain joukkueen mukana. Kaverit saivat rahansa ja lopettivat työnteon. He tiesivät, että heillä ei ole taistelua pelipaikoista, ja että joukkueemme ei ota ketään uusia pelaajia mukaan. He eivät pelanneet niin hyvin tänä vuonna. Se oli ilmiselvää, kun katsoo katsoo tilastoja ja katsoo, miten he liikkuivat kentällä. Kun pelasin heidän kanssaan ja annoin syötön, he eivät edes odottaneet niitä. Se on syy, miksi minulla oli niin vaikea kausi, tilastoista huolimatta, Kutsherov lataa.
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?