NHL-tähti Brad Marchand kommentoi törkytemppuaan – ”En ole huolissani siitä mitä muut ajattelevat”
Boston Bruinsin tähtihyökkääjä Brad Marchand sortui keskiviikkona törkeään sikailuun, kun hän huitaisi Tampa Bay Lightningin puolustaja Jake Dotchinia haarojen väliin.
Marchandille annettiin tilanteesta viiden minuutin jäähy ja pelirangaistus. 28-vuotias Bruins-tähti langetettiin NHL:n toimesta kahden ottelun pelikieltoon, jonka johdosta hän on runkosarjan loppuun asti sivussa peleistä.
– Jooh, se oli ehdottomasti hyvin itsekäs ja kuriton teko. Mutta en voi tehdä asialle nyt enää mitään. Tärkeintä, että olemme pudotuspeleissä, riippumatta siitä ketä vastaan tulemme pelaamaan, kommentoi Marchand Sportsnetin mukaan.
Marchandilta jää väliin Bruinsin kaksi kotipeliä Ottawaa ja Washingtonia vastaan. 39 maalia tällä kaudella tehnyt hyökkääjä ei kuitenkaan osoita suurta katumusta kommenteissaan.
– En ole huolissani siitä mitä muut ajattelevat. Asioita tapahtuu jääkiekossa. Minua kiinnostaa ainoastaan joukkuetoverini ja perheeni, ja mitä he ajattelevat minusta. Kaikilla on oikeus mielipiteeseensä, Marchand kertoo.
– Asiat tapahtuvat vain niin nopeasti. Jos kukaan teistä on joskus pelannut NHL-kaukalossa, tajuatte kuinka nopeasti asiat tapahtuvat, selittelee Marchand.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?