NHL-seuran tähtikaksikon yllä leijunut kysymysmerkkejä – positiivisia uutisia tupsahti ilmoille
Viime kaudella NHL:ssä finaaleihin asti yltänyt San Jose Sharks on ollut viime aikoina kysymysmerkkien ympäröimä.
Sen tähtiosaston Joe Thornton ja Logan Couture ovat olleet nimittäin loukkaantumisten keskellä, eikä heidän paluuaikataulusta ole ollut tarkempaa tietoa.
Couture koki kasvovamman, jota hän parantelee parhaillaan. Viimeisin kolhu tuli vastaan 25. päivä maaliskuuta, minkä jälkeen 28-vuotias hyökkääjä ei ole ollut kehissä.
37-vuotiaalla Thorntonilla vaiva on kohdistunut alavartaloon.
Nyt molemmista kuului kuitenkin positiivista viestiä, sillä sekä Couture että Thornton vierailivat jäällä Sharksin harjoituksissa.
Toki kevyesti. Thornton ei paljoa joukkueharjoituksiin osallistunut ja Couture oli jäällä vain 10 minuutin ajan.
Couturen kohdalla arvotaan sitä, milloin hän voi palata kentälle kokopleksin kanssa. Eli milloin hänet voi alistaa taklauksille.
Thornton taas antoi vakuuttelevaa viestiä.
– Ei ole epäillystään siitä, ettenkö palaisi pudotuspelien alkuun mukaan, kokenut kanadalaissentteri sanoi CSN Bay Arean mukaan.
Molemmat Couture ja Thornton olivat isossa roolissa, kun Sharks kampesi itsensä viime kaudella Stanley Cup -finaaleihin.
Couture iski 24 ottelussa tehot 10+20=30, Thornton taas 3+18=21.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?