Minnesotan suomalaishyökkääjän ylle nousi kysymysmerkkejä NHL:ssä – joutuuko sivuun?
Suomalaiskolmikon Mikko Koivun, Mikael Granlundin ja Erik Haulan edustama Minnesota Wild on tällä hetkellä kysymysmerkkien äärellä.
Wild hävisi kaksi ensimmäistä pudotuspelikamppailua St. Louis Bluesille, vieläpä kotonaan.
Ensimmäinen kierros ei ole lähtenyt lainkaan toivotulla tavalla liikkeelle Wildin kannalta.
Kaiken lisäksi Wild sai mahdollisesti myös loukkaantumishuolia.
Suomalaissentteri Haula nimittäin koki kovia edellisessä kohtaamisessa. Haula sai ensin iskuja kähinän yhteydessä, jossa hän lähti haastamaan Bluesin kapteenia Alex Pietrangeloa. Huonoin seurauksin.
Haula sai tärskyn myös taklaustilanteessa, missä Scottie Upshall jyräsi hänen ylitseen.
Minneapolis Star-Tribunen toimittajan Michael Russon mukaan Haula oli sivussa välipäivän harjoituksista ja hänen pelaamisensa seuraavassa ottelussa on epävarmaa.
Wild pyöritteli eri vaihtoehtoja Haulan poissaolon yhteydessä.
Joukkueena Wildilla on ollut suuria ongelmia tehottomuuden kanssa. Wild on luonut paljon paikkoja, mutta lopputuloksena on ollut vain kaksi tehtyä maalia kahdessa ensimmäisessä ottelussa.
Wildin ja Bluesin sarja jatkuu Suomen aikaan sunnuntaina illalla kello 22.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!