Jesse Puljujärvi saalistaa läpimurtoa Leijonissa – mitataan henkistä kanttia
Ensimmäisen vuotensa Edmonton Oilersin organisaatiossa viettänyt Jesse Puljujärvi lähtee mielenkiintoisista asetelmista hakemaan läpimurtoa Leijonissa tulevissa MM-kilpailuissa.
Suomen nuorten maajoukkueiden supertähdelle arvokisat ovat ensimmäiset miesten peleissä, joten 18-vuotiaan maalitykin yllä on taidoista huolimatta myös kysymysmerkkejä.
Puljujärvi pelasi AHL:ssä loistavan kauden, kun 39 ottelussa hän nakutti pisteet 12+16=28. Lisäksi NHL-kokemusta karttui tulokaskaudella 28 ottelun verran.
Alku NHL-kaukaloissa ei ollut samanlainen jättimenestys kuin esimerkiksi Patrik Laineella tai Sebastian Aholla, joten Puljujärvellä on varmasti valtava nälkä osoittaa olevansa huippuhyökkääjä kansainvälisellä tasolla.
Nuori ja isokokoinen laitahyökkääjä luistelee loistavasti, minkä lisäksi Puljujärven loistava laukaus tunnetaan. Loistava taitotaso yhdistettynä huikeaan työmoraaliin tekevät nuoresta hyökkääjästä huippuyksilön ja potentiaalisen ratkaisupelaajan.
Tulevissa kisoissa mitataan kuitenkin henkistä kanttia lyhyen turnauksen aikana. Tiiviin otteluohjelma ei anna pelaajille aikaa totutella vauhtiin, vaan kärkihyökkääjien on oltava kentän parhaita pelaajia ensimmäisestä vaihdosta alkaen.
Onnistuneeseen turnaukseen on Puljujärvelle pedattu kuitenkin loistava mahdollisuus, kun hänet on laitettu samaan kentälliseen tutun tutkaparin Sebastian Ahon sekä kokeneen huippusentterin Valtteri Filppulan kanssa.
Lisäksi penkin takana on Kärpistä tuttu päävalmentaja Lauri Marjamäki, joten Puljujärvellä on kaikki mahdollisuudet olla Leijonien ratkaisupelaajia tulevissa kisoissa. Loistavan laukauksensa ja maalinälän ansiosta nuori hyökkääjä tullaan varmasti näkemään myös ylivoimalla.
Suomi kohtaa torstai-iltana EHT-ottelussa Tshekin. Ottelussa tuore Puljujärven tähdittämä ykkösketju pääsee ensimmäistä kertaa tositoimiin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!