AL: Patrik Laineen päätös MM-kisoista saa tukea Tappara-kapteenilta – kuittailee kritisoijille
Kuva: Juha Tamminen
Liigan kevään pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Tappara-kapteeni Jukka Peltola ymmärtää Winnipeg Jetsin Patrik Laineen päätöstä jättää kevään MM-kisat väliin.
Laine on saanut kovaa kritiikkiä joiltain Leijonien faneilta, jotka olisivat halunneet nuoren maalitykin Pariisissa ja Kölnissä pelattaviin kisoihin.
Laine on pelannut reilun vuoden sisään nuorten ja aikuisten MM-kisat, Liigan pudotuspelit, World Cupin ja NHL-kauden, joten nuorukainen päätti, että nyt on parempi ottaa aikaa levolle.
– Jokainen tapaus on ihan täysin omansa. Minun mielestäni kaikilla on oikeus tehdä niin kuin hyvältä tuntuu. Jätkät pelaavat varsinkin NHL:ssä niin karmean pitkän kauden, että varmasti kroppa tuntuu tällä hetkellä tyhjältä. Mielestäni se on ihan täysin oikeutettua, jos joku haluaa jäädä pois, Peltola sanoi Aamulehdelle Tapparan mestaruushuhlissa.
Leijonien MM-kisajoukkueen spekulaatioissa olevalta Peltolta tuli myös tiukka kuitti heille, jotka ovat Lainetta kritisoineet:
– Haluaisin sanoa näille ihmisille, että menkää kokeilemaan yksi sellainen putki, jonka esimerkiksi ”Pate” veti läpi. Kannattaa kokeilla ensin ja vasta sitten miettiä, mitä sanoo, Peltola totesi.
Aamulehden alkuperäinen juttu löytyy täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!