Suomalaistorjujaa kaavaillaan NHL:n parhaaksi maalivahdiksi – ”Hänen nimensä kuuluu Vezina-keskusteluihin”
Boston Bruinsin suomalaisvahti Tuukka Rask on kaikessa hiljaisuudessa kantanut huikeilla otteillaan alisuorittaneen joukkueensa mukaan pudotuspelitaisteluihin. Raskia on alettu jopa kaavailemaan NHL:n parhaalle maalivahdille jaettavan Vezina-palkinnon ehdokkaaksi.
ESPN:n toimittaja Joe McDonald uskoo, että Boston ei olisi mukana pudotuspeleissä ilman Raskin häikäiseviä otteita. Tällä kaudella torjuntaprosentilla 91,2 torjunut Rask on saanut suuren vastuun Bostonin maalilla, koska joukkueen kakkos- ja kolmosvahdin taso ei ole lähelläkään NHL:n vaatimaa tasoa.
– Ilman Tuukka Raskia Boston Bruins ei olisi mukana taistelemassa pudotuspelipaikasta. Bostonin varamaalivahdinpaikka on käytännössä olematonta. Sen takia Rask on joutunut kantamaan joukkuettaan eteenpäin, kertoo McDonald ESPN:n mukaan.
ESPN:n artikkeli käsitteli NHL:n aliarvostetuimpia pelaajia, mutta tähtistatuksen NHL:ssä ansainnut Rask tuskin kuuluu aliarvostetuimpien pelaajien joukkoon. McDonaldin mukaan suomalaistorjuja ei saa tähtistatuksesta huolimatta ansaitsemaansa huomiota NHL:ssä.
– Hänen nimensä kuuluu Vezina-keskusteluihin. Bostonilla on 11 ottelua jäljellä varmistaa pudotuspelipaikka ja he tarvitsevat Raskia saavuttaakseen paikkansa siellä, McDonald kommentoi.
Rask on pelannut tällä kaudella 56 ottelua, eikä hänen työmäärä ole vähenemässä, koska useiden raporttien mukaan suomalaistorjuja tulee pelaamaan Bostonin ensi yön ottelun Toronto Maple Leafsia vastaan, kuin myös ylihuomenna pelattavan Ottawa Senators -ottelun.
Keuliko ESPN:n toimittajalla?
Realistisesti ajateltuna Raskin Vezina-haave on vielä todella kaukainen, koska NHL:n parhaimmilla maalivahdeilla torjuntaprosentti on jopa lähemmäksi 93:a. Vezina-palkintoa ei ole NHL:ssä voitettu yli 14 vuoteen alle 92:n torjuntaprosentilla, joten Raskin mahdollisuuksia voittoon voidaan pitää äärimmäisen pieninä. Jos NHL:n paras maalivahti on torjuntaprosenttitilaston 21:s, voidaan koko palkinnon tarkoitus kyseenalaistaa. Raskin ja Bostonin tämän kauden ailahtelevaisuus voi koitua suomalaismaalivahdin kohtaloksi NHL:n parhaan maalivahdin palkinnon taistelussa. 30-vuotiaalla Raskilla on paha tapa pelata häikäisevä ottelu, mutta silti päästää yksi tai kaksi helppoa maalia ottelussa. Kaikki kunnia Raskille, mutta parempiakin vaihtoehtoja varmasti on, kuten mm. Sergei Bobrovsky, Carey Price, Devan Dubnyk tai Braden Holtby.LUE MYÖS:
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi