Suomalaislupaukselta ällistyttävä ilmaveivi Pohjois-Amerikassa! – Pyssytti myös hattutempun samassa ottelussa
Kanadan juniorisarja OHL:ssä Owen Sound Attackin riveissä pelaava suomalaislupaus Petrus Palmu taikoi uskomattoman ilmaveivimaalin yön ottelussa Kitchener Rangersiä vastaan.
Palmu pääsi ensiksi yrittämään maalintekoa hyvältä paikalta, mutta epäonnistui viimeistelyssään ja kiekko ajautui maalin taakse. Palmu otti sen jälkeen kiekon mailan lavalleen ja veivasi sen yläkulmaan ohi hölmistyneen Kichener-vahdin. Uskomaton osuma syntyi kaiken lisäksi alivoimalla.
Palmu oli ottelussa huimassa vireessä ja hän pyssytti hattutempun 7-4-voittoon päättyneessä ottelussa. 19-vuotias suomalaisnuorukainen valittiin ottelun ykköstähdeksi.
171-senttinen ja 81-kiloinen Palmu teki runkosarjan 62:ssa ottelussa hämmästyttävät tehopisteet 40+58=98. Suomalaispelurin harmiksi, hän jäi vain hieman vajaaksi maagisesta sadan pisteen rajasta.
Palmun tahti ei ole todellakaan hyytynyt OHL:n pudotuspeleissä, kun tehopisteitä on tullut neljään otteluun 5+3=8.
Owen Sound laukoi ottelussa peräti 71 kertaa vastustajan maalia päin. Palmulla oli ottelussa jäätävät 16 laukausta.
Owen Sound johtaa pudotuspelisarjaa lukemin 3-1.
WATCH THIS: Petrus Palmu (@PalmuPp) scores an incredible lacrosse style behind-the-net goal for @AttackOHL in Game 4 #OHLPlayoffs #OSvsKIT:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!