Ruotsalaiset jättivät suoran viestin NHL-pomoille: Jättäkää junnut rauhaan!
Kaikkien, eli yhteensä 31 NHL-seuran GM:t ovat tällä hetkellä kokoontumassa Floridassa Boca Ratonissa, missä käydään läpi ajankohtaisia asioita muun muassa sääntömuutoksiin liittyen.
Useamman päivän kokoontumisen yhteydessä mukana on ollut myös eri tahojen tapaamisia.
Yksi näistä oli Ruotsin jääkiekkoliiton pomojen kanssa pidetty kokous.
Ruotsalaispäättäjät olivat kertomassa siitä, mitä tekijöitä heidän mainion pelaajakehityskaaren takaa löytyy.
Mutta samalla kokouksessa esitettiin myös toivomuksia toiseen suuntaan.
– Ruotsalaispäättäjät olivat poliittisia, mutta he antoivat suoran viestin NHL-pomoille: jättäkää heidän nuoret pelaajat Ruotsiin kehittymään. He eivät halua heitä AHL:ään, ESPN:n toimittaja Pierre LeBrun kirjoitti.
Ruotsalaisilla on siis hieman samoja ongelmia kuin suomalaisilla.
Suomessa on käyty kovaa keskustelua siitä, miksi jo hyvin nuoret pelaajat lähtevät mielummin Pohjois-Amerikkaan pelaamaan kuin että he jäisivät kotoiseen Liigaan ja esimerkiksi A-junioreihin.
Ruotsissa ongelma hieman eroaa Suomen vastaavasta, sillä ruotsalaispelaajia on varattu viime vuosina hyvin paljon ja heitä on kiikutettu nopealla tahdilla Pohjois-Amerikkaan. Siellä taas moni on hinkannut farmisarjoja, kun taas samalla he voisivat pelata Ruotsissa isossa roolissa ”omissa joukkueissaan”.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!