Kuin käsikirjoituksesta – Tapparan hylkäämä puolustaja kohtaa vanhan seuransa Ilveksen paidassa
Tiistaina alkava SM-liigan puolivälieräsarja Tappara-Ilves pitää koko Tampereen jännityksessä ennen kuin kiekko putoaa tiistai-iltana Hakametsän jäähallin keskiympyrään.
Ilves-leirissä joukkueen ykköspuolustajalle Teemu Aallolle Tapparan kohtaaminen on kuin suoraan Hollywoodin käsikirjoituksesta.
Aalto edusti nimenomaan Tapparaa kaikki ne edelliset neljä vuotta, jotka tuottivat 38-vuotiaalle konkaripuolustajalle ensin raastavat kolme finaalitappiota.
Palkinto kovasta työstä tuli vasta viime keväänä, kun Aalto juhli Tapparan kanssa varmasti helpottavaa ensimmäistä Suomen mestaruuttaan. Luottopuolustaja halusi jatkaa uraansa, mutta Tappara päätti tehdä nuorennusleikkauksen, mikä vei pelipaikan tasaista työtä SM-liigassa tehneeltä puolustajalta.
Aalto kärsi myös viime keväänä loukaantumisesta, mikä varmasti vaikutti myös siihen, ettei jatkosopimusta hänelle tarjottu.
Valtteri Kemiläisen ja Otso Rantakarin saapuminen täksi kaudeksi Tapparaan varmisti sen, että Aallon oli etsittävä uusi työnantaja. Tämä löytyikin viereisestä pukukopista, kun Ilves tarvitsi kipeästi kokemusta kokoonpanoonsa.
Vajaa vuosi myöhemmin voidaan todeta, että sopimus oli erittäin tärkeä Ilvekselle. Rajallisella budjetilla operoiva seura sai riveihinsä todellisen johtajan ja aseen ylivoimalle, joka pystyi vielä 38-vuotiaana tekemään runkosarjassa 20 tehopistettä ja auttamaan kriisiseuran pudotuspeleihin.
Kiekollisen puolustajan itsensä kannalta hienointa on se, että vastaan asettuu tuttuakin tutumpi Tappara, jolla ei ollut enää tilaa entiselle tähtipuolustajalleen. Nyt Aallolla on takanaan ehjä runkosarja isossa roolissa.
Nähtäväksi jää, kuinka monta kertaa kokenut puolustaja pääsee nostamaan kädet kohti Hakametsän kattoa paikallistaistelun aikana.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura