HIFK-tähti nautti ryöstöstä tutussa ympäristössä – ”Loppui se huutelu!”
OULU. HIFK takasi itselleen hyvän aseman, kun se kävi hakemassa vierasvoiton Kärppien luota 1. pudotuspelikierroksen avausottelusta.
Ratkaisu tuli jatkoerässä, jossa Teemu Eronen tykitti kiekon ohi Jussi Rynnäksen.
– En nähnyt yhtään, että mitä siinä tapahtui. Yritin vain ampua maalille tai maalia kohden. Onneksi meni sisään, ratkaisija Eronen iloitsi SuomiKiekko-sivustolle.
Rynnäksen mukaan kiekko muutti suntaa Kärppien puolustajasta Jani Hakanpäästä.
IFK onnistui petraamaan pelin sisällä. Kärpät hallitsi kahta ensimmäistä erää, mutta varsinkin kolmannessa vieraat olivat edellä.
– Kärpät vei välillä aika lailla. Tuntui kuitenkin siltä, että loppua kohden se peli alkoi kääntyä meille. Kun saatiin kolmannessa erässä tasoitus, niin se oli sitten ihan meidän hallintaa. Siinä olisi ollut paikat tehdä ratkaisu jo aiemmin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, IFK-tähti Juhamatti Aaltonen kävi läpi.
Aaltosella voitto toi erittäin leveän hymyn naamalle. Taustalla oli erikoiskohtelu, jota hän sai osakseen oululaisyleisöltä.
IFK:n kultakypärä on edustanut Kärppiä monien vuosien ajan. Hänelle yritettiin antaa painetta huuteluilla ja ivallisilla reaktioilla.
– Ei se mua haittaa. Sytyn tuollaisesta. Totta kai he nauttivat siitä, kun ihmiset epäonnistuvat. Mää keskityn peliin ja saatiin hyvä kuitti niille.
– Loppui se huutelu!, Aaltonen naurahti.
Sarja jatkuu nopeasti, sillä seuraava taisto on edessä jo torstaina. Siinä IFK:lla on mahdollisuus edetä puolivälieriin, mikäli se kaataa toistamiseen Kärpät.
– Tiukkaa vääntöä, tarkkaa peliä, sitähän tuo loppupeleissä on. Veikkaan, että varmaan samantyylistä nähdään myös huomenna. Nopeastihan se peli tulee vastaan, eikä tässä kerkeä hirveästi palautua. Mutta hyvä, että päästään nopeasti pelaamaan, Eronen sanoi tulevasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa