Winnipeg-luotsilta omituisia lausuntoja Patrik Laineen suhteen – ”Pyydän anteeksi”
Winnipeg Jetsin päävalmentaja Paul Maurice verhosi vastauksensa huumoriin ja sarkasmiin perustellessaan päätöstään peluuttaa Patrik Lainetta nelosketjussa.
Jets taipui tiistaina kotonaan Minnesota Wildille 2-4. Ilta oli erityisen raskas Laineelle, jonka teholukema painui pakkaselle kolmen maalin verran. Avauserän jälkeen Laine sai siirron ykkösestä nelosvitjaan ja peliaika kaventui.
Maurice joutui perustelemaan päätöstään, mutta hän päävalmentaja päätti vastailla kieli poskessa.
– Pat on lähetetty AHL:ään tänään. Hänet on palautettu Manitoba Mooseen, Maurice leukaili Postmedian mukaan.
Maurice painotti, että Laine sai Wildia vastaan jääaikaa 13 minuuttia, eli kyseessä ei ollut dramaattinen penkitys tai rankaisu.
– Hänellä oli rankempi ilta. Sellaista sattuu. Pidän hänestä. Tiedän myös mitä hän tulee merkitsemään tälle organisaatiolle. Jos leikkasin hänen peliajastaan kolme minuuttia, niin pyydän anteeksi Manitobalta, Maurice totesi.
Laine myönsi tosin itsekin, ettei ollut aivan terävimmillään.
– Se oli rankka peli. En ollut parhaimmillani. Se oli hyvä päätös häneltä. Olen istunut penkillä ennenkin eikä se ole uutta minulle. Sellaista sattuu, Laine kertoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!