Kärpät ottaa välittömästi mukaansa sen siirtorajan loppuhetkillä nähdyt hankinnat.

Sekä KHL:stä saapunut puolustaja Ivan Svarny että myös SaiPasta tullut Brock Trotter ovat kehissä, kun Kärpät kohtaa torstaina vierasottelussa KooKoon.

– Runkosarjaa on enää niin vähän aikaa jäljellä, että on tärkeää saada molemmat pelaajat ripeällä aikataululla mukaan joukkueeseen, Kärppien päävalmentaja Kai Suikkanen taustoitti nopeita liikkeitä seuran verkkosivuilla.

Molemmille on kaavailtu heti isoa roolia. Slovakkipuolustaja Svarny nappaa paikkansa ykköspakkiparinsa Shaun Heshkanviereltä. Trotter puolestaan istutetaan ykkösketjuun Mika Pyörälän ja Niklas Olaussonin rinnalle.

Kärpät on ollut viime aikoina hyvässä iskussa Liigassa. Kymmenestä edellisestä ottelusta se on voittanut seitsemän. Jos kuntokäyrä rajataan viiteen viimeisimpään otteluun, on tahti ollut vielä kovempi; neljä voittoa ja vain yksi niukka tappio JYPille.

Oululaisjoukkue onkin noussut sarjassa seitsemäntenä olevan Ässien lähelle. Eroa joukkueiden välillä on kaksi pistettä, tosin Ässillä on yksi peli vähemmän pelattuna.

KooKoolla sen sijaan pudotuspelihaaveet ovat käytännössä karanneet käsistä.

Eroa sillä on seitsemän pistettä viivan yläpuolella olevaan Sportiin, joka on pelannut yhden ottelun vähemmän kuin KooKoo.

Kouvolassa tehtiin tyhjennysmyyntiä siirtorajan läheisyydessä, kun osoitetta vaihtoivat Jarkko Malinen, Kai Kantola ja Ryan O’Connor. Kaikilla heillä uusi seura on HIFK.

– KooKoo ei ole pelaajakadosta huolimatta luovuttanut tai lopettanut pelaamista. Se nähtiin tiistaina, kun he antoivat Sportille täällä (Kouvolassa) 4–2 turpaan. Valmiita meidän on oltava heti alusta saakka, Kärppien päävalmentaja Suikkanen puhui torstain vastuksesta.