Potkut saanut ex-luotsi kirjoitti avoimen kirjeen NHL-seuran faneille – tätä viestiä lähetti korvaajalle
St. Louis Bluesin päävalmentajan tontilta potkut saanut Ken Hitchcock julkaisi avoimen kirjeen Bluesille faneille.
Hitchcock kieltäytyi St. Louis Dispatchin haastattelusta, mutta sen sijaan hän päätti itse kirjoittaa ajatuksiaan ylös.
Kokenut valmentaja ei lähtenyt ottamaan kantaa itse potkuihin, vaan kirje oli sävyltään hyvin kiltti.
– Kun mietin pärkää St. Louisissa, muistan sen yhtenä parhaimpana aikana urallani. Haluan kiittää omistajia ja johtoryhmää mahdollisuudesta, että sain olla näin korkeatasoisessa organisaatiossa, Hitchcock aloitti.
– Olen erittäin ylpeä siitä, mitä saimme aikaan vuosieni aikana St. Louisissa.
Blues oli muun muassa viime kaudella mukana konferenssifinaaleissa, mutta niissä se taipui San Jose Sharksille.
Tällä kaudella Blues ehti olla kuitenkin alamäessä ja lopulta se päätyi nostamaan apuvalmentajana toimineen Mike Yeon päävalmentajaksi. Yeon piti siirtyä tehtävään tämän kauden jälkeen, mutta nyt aikataulua nopeutettiin.
– Erityiskiitokset ja tsempit menevät Mikelle. Hän on todellinen ammattilainen ja uskomaton tiedonlähde. Blues on hyvissä käsissä, kun he menevät eteenpäin Miken kanssa.
Johtoryhmää kohtaan Hitchcockilla oli positiivista sanottavaa, päätöksestä huolimatta. Faneista Hitchcock antoi vielä kovat kehut.
– Olen saanut paljon arvostusta huokuvia viestejä viime päivinä ja ne merkkaavat minulle paljon. St. Louis on fantastinen urheilukaupunki, jossa fanit ovat hyvin perillä asioista.
Hitchcock nimitettiin Bluesin päävalmentajaksi kesken kauden 2011-12.
Urallaan hän on voittanut kerran Stanley Cupin. Tämä tapahtui Dallas Starsin kanssa kaudella 1998-99.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!