Pekka Rinne ollut melkoinen peikko yhdelle NHL-seuralle – sama meno jatkui jälleen
Edmonton Oilers ei tykkää Pekka Rinteestä. Ei todellakaan.
Rinne nimittäin on ollut melkoinen peikko sille jo useamman viimeisimmän kohtaamisen yhteydessä.
The Tennessean -lehden toimittaja Adam Vingan kokosi kasaan tylyt tilastot Rinteen ja Oilersin välisistä kohtaamisista.
Kahdeksasta edellisestä kohtaamisesta Rinne on ottanut kahdeksan voittoa, eikä siis ole hävinnyt yhden yhtää ottelua. Näissä maaleja hänen selkänsä taakse on mennyt vain 0,98 kappaletta keskiarvolta peliä kohden.
Torjuntaprosentti Rinteellä on ollut hurja 96,6. Mukaan on mahtunut kolme nollapeliä, joista tuorein tuli yöllä Nashvillessä.
Rinne torjui yön kohtaamisessa 31 kertaa, kun Predators otti 2-0-voiton Oilersista.
Rinteen lisäksi Predatorsilla esillä olivat Ryan Johansen ja Viktor Arvidsson. Johansen on tullut tutuksi aiemminkin pistemiehenä, mutta Arvidsson on ollut melkoinen yllätys Predatorsin riveissä.
23-vuotias laituri on paukuttanut 49 otteluun peräti tehot 13+19=32.
Ylipäätänsä Oilersilla on ollut kovia vaikeuksia Predatorsin kanssa viime aikoina.
Viimeisistä kahdeksasta ottelusta se on saanut mukaansa vain kaksi pistettä. Edellinen voitto Predatorsista Oilersilla on maaliskuulta 2014.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa