NHL-seura koki karmean sulamisen – päävalmentajalta Super Bowl -vertaus
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaan urheilumaailmassa katseet kääntyivät amerikkalaisen jalkapallon finaaliin, Super Bowliin.
New England Patriotsin ja Atlanta Falconsin välinen finaali oli varsin jäätävä, sillä Falcons johti ottelua parhaimmillaan jo 28-3.
Patriots tuli toisella puoliskolla tasoihin ja lopulta nappasi voiton jatkoajalla.
Jatkoajalle päätyminen melkoisen käänteen jälkeen oli historian ensimmäinen Super Bowlissa.
Eikä aihe ollut kadonnut minnekään, kun muissa sarjoissa jatkettiin pelejä.
Buffalo Sabresin ja San Jose Sharksin välisessä kohtaamisessa nähtiin paha sulaminen, sillä Sharks johti ottelua jo parhaimmillaan lukemin 4-1.
Kolmannen erän puolessa välissä Sabres lähti kuitenkin kirimään. Ryan O’Reillyn, Evander Kanen ja Nathan MacKinnonin osumilla se nousi kuitenkin tasoihin.
Jatkoajalla Kane napautti illan toisensa ja varmisti Sabresille 5-4-voiton.
Sharksin päävalmentaja Peter DeBoer nosti esille tämän jälkeen Super Bowl -vertauksen.
– Tuntuu samalta kuin Dan Quinnilta tuntui sunnuntaina Super Bowlissa, DeBoer heitti.
Quinn toimii finaalissa pahasti sulaneen Falconsin päävalmentajana.
Sabresin riveissä suomalaispuolustaja Rasmus Ristolainen nappasi yhden syöttöpisteen. Sharksilla Joonas Donskoi on loukkaantuneena sivussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa