Karri Rämölle nopea komennus – Tapparalta rohkea veto Leijona-hyökkääjien kohdalla
Torstaina Lahdessa riittää suurta mielenkiintoa, sillä Karri Rämö torjuu Pelicansin tolppien välissä pitkästä aikaan.
Edellisen kerran Rämö puki ylleen Pelicansin paidan kaudella 2004-05.
Tiistaina Rämö allekirjoitti lahtelaisseuran kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen, jossa mukana on NHL-pykälä. Rämö voi vielä siirtyä taalajäille helmikuun aikana.
Rämölle irtoaa torstaina aloittavan veskarin paikka, kun Pelicans kohtaa kotiottelussa Tapparan.
Vierailijoiden riveistä puuttuvat sekä Henrik Haapala, Jukka Peltola että myös Veli-Matti Savinainen.
Koko kolmikko oli Leijonien mukana Ruotsin EHT-turnauksessa viime viikolla.
Tapparalla sen sijaan paluumuuttaja Kristian Kuusela hyppää mukaan.
Kuusela ottaa paikkansa kakkosketjun laidalta Sebastian Repon ja Jani Lajusen viereltä.
Vaikka Leijona-hyökkääjien huilauttaminen on varsin rohkea veto, on Tappara silti hyvin vahva ehdokas runkosarjan voittajaksi. Tällä hetkellä sen ero toisena tulevaan TPS:ään on yhdeksän pistettä, kun molemmilla jäljellä on vielä 10 runkosarjaottelua.
Pelicansilla sen sijaan tarkoituksena on pitää hallussa suora pudotuspelipaikka. Tällä hetkellä se on kuudentena.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa