Kärppätähti vaitonainen Sveitsi-kuviosta – Tappara tutkailee viikonlopun
Kuva: Juha Tamminen
OULU. Siirtoraja on aivan oven takana ja huhuja liikkuu vaikka kuinka paljon tällä hetkellä.
Se seura on hankkimassa sitä, se on hankkimassa tätä. Kuka tulisi KHL:stä, kuka mistäkin.
Monella seuralla on vielä kiikareissa kovan luokan vahvistuksia ja siirtorajan viimeisistä päivistä voi odottaa mielenkiintoisia.
Sarjakärjessä keikkuva Tappara hankki jo aiemmin puolustukseensa kanukkipakin Blake Parlettin, jolla debyytti tapahtunee ensi viikolla kirvesrintojen paidassa.
Hallitsevien mestareiden riveihin on viety vielä muun muassa Kristian Kuuselaa, jota havittelee useampi eri liigaseura.
– Varmaan nyt viikonloppuna katsotaan sitä, että onko meillä mahdollisuuksia tai tarvetta lisävahvistuksille, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
Tapparan tilanne on siinä mielessä hyvä, että sillä on mukavasti leveyttä rosterissa. Sen kärkipelaajat ovat aivan sarjan kovimpia yksilöitä ja pelillisesti sen paletti on näyttänyt hyvin vahvalta koko kauden ajan.
Tapolan mukaan joukkueella on kuitenkin vielä varaa rutistaa lisää.
– Kyllä meidän pitää ottaa vielä paljon metrejä eteenpäin. Jos puhutaan vaikka viisikkopelissä, niin siinä se, ettei oltaisi vain siellä päin vaan olla siellä, missä pitää olla. Totta kai samalla yksilöiden pitää parantaa, että he voivat voittaa yhdellä yhtä vastaan -tilanteita. Ei tällä pelillä ja tällä tekemisellä olla vielä tapissa. Totta kai haetaan sitä, että saadaan kaikki osaaminen irti tuosta joukkueesta.
Kärpiltä voi odottaa liikkeitä
Perjantaina Tappara kohtasi Kärpät, jonka riveissä kuuma puheenaihe ensi kautta ajatellen on Mika Pyörälä. Pyörälän kohdalla ollaan huhuttu mahdollista Sveitsi-siirrosta, joka on toteutumassa. Ilta-Sanomat uutisoi perjantaina Pyörälän siirtyvän ensi kaudeksi SC Berniin, jota valmentaa Leijonien ex-luotsi Kari Jalonen. – Ei ole mitään kommentoitavaa siitä. Nämä ovat niitä aikoja, kun huhut rupeavat liikkumaan. Niitä liikkui viime vuonna ja niitä liikkui edellisenä vuonna. Yritetään nyt pelata sillä tavalla, että on mahdollisimman paljon jääkiekkoa jäljellä vielä tälle kaudelle. Katsotaan sitten mitä tapahtuu, Pyörälä kuittasi aiheen. Liigan pistepörssin kärkisijoilla keikkuvan hyökkääjän nykyisessä sopimuksessa on pykälä, mikä mahdollistaa hänen pelaamisen ulkomailla yhden kauden ajan. Sveitsissä Pyörälä ei ole pelannut urallaan ja hän on pitänyt sarjaa mielenkiintoisena vaihtoehtona. – Totta kai se on ja miksei. Mutta katsotaan sitä sitten. Kärpät sen sijaan etsii edelleen yhtä puolustajaa ja yhtä hyökkääjää mukaansa loppukaudelle. Tapparaan huhuttu Kuusela on yhdistetty myös Kärppiin. Suurin tarve Kärpillä liittyy puolustajaan. Sopivaa se ei ole löytänyt ainakaan vielä. Aiemmin Kärpät yritti hakea itselleen puolustajaa, joka olisi ollut sille jo entuudestaan tuttu. Niitä markkinoilla ei ole kuitenkaan tarjolla ja nyt se on kääntänyt katseensa KHL:stä irtoaviin tahoihin. – Voi olla, että liikkeet menevät aivan sinne siirtorajan viimeisille päiville, Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno totesi aiheesta aiemmin. Hyökkääjätarvetta Kärpillä lisää se, että sillä on ollut jatkuvasti paljon loukkaantumishuolia. Jo aiemmin sivussa oli Mikael Ruohomaa, joka sai Ässät-ottelun jälkeen seuraa Saku Mäenalasesta. Tapparaa vastaan Jesse Saarinen puolestaan sai taklauksen päähänsä. – Tuolla hän oksensi kopissa, eikä voinut siksi pelata, Kärppien päävalmentaja Kai Suikkanen sanoi perjantain ottelun jälkeen. Siirtoraja Liigassa tulee vastaan 15. helmikuuta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!