Alisuorittanut NHL-supertähti palaamassa vihdoin tasolleen – tehnyt viime otteluissa hurjaa tulosta
Chicago Blackhawksin kapteenin Jonathan Toewsin kuluva kausi on ollut normaalia paljon vaikeampi.
Sitä on jarruttanut selkävamma, ja peliotteet ovat olleet kaukana parhaimmista. Valinta tähdistöotteluun jopa tyrmistytti Toewsin itsensä.
– Yleensä se on kai kunnia, mutta tällä kertaa se on vähän katkeraa. Täytyy myöntää, että joukkueessamme on useampi kaveri, jotka ansaitsisivat paikan paljon ennen minua, etenkin tällä kaudella, Toews sanoi ennen tähdistöottelua Chicago Tribunelle.
Tähdistöottelun jälkeen suunta on kuitenkin muuttunut.
Helmikuun viidessä ottelussa Toews on nimittäin nakuttanut peräti tehot 2+5=7. Sunnuntain vastaisen yön 5-1-voitossa Edmonton Oilersista kapteeni syötti kaksi osumaa.
– Toews pelaa aina hyvin, mutta kun hän on tuottelias, kuten nyt, hän tekee mielestäni kaikki ympärillään paremmiksi, joukkukaveri Marian Hossa hehkutti Chicago Sun-Timesille aiemmin tällä viikolla.
Tehokkaimmalla kaudellaan 2010-11 Toews nakutti tehot 32+44=76 pelaamaansa 80 otteluun. Tällä kaudella 48 ottelussa Toews on summannut pisteet 11+24=35.
– Yritän vain joka ilta saada sen hyvän meiningin, jossa teen kovasti töitä, pelaan kovalla itseluottamuksella kiekon kanssa, pelaan oikein, enkä mieti liikaa tulevaa, Toews itse sanoi Sun-Timesille.
– Joskus kun ei mieti hyökkäystä, se vaikuttaa tulevaan itsestään.
On selvää, että Blackhawks myös tarvitsee kapteeniltaan tehoja runkosarjan lopussa ja pudotuspeleissä, jos joukkue haluaa napata Stanley Cupin, jonka joukkue voitti Toewsin johdolla jo vuosina 2010, 2013 ja 2015.
Ainakin joukkue on hyvällä kurssilla, sillä helmikuussa Toewsin löydettyä pistejyvänsä Blackhawks on voittanut kaikki viisi otteluaan, mukaan luettuna ottelun divisioonan pahinta kilpakumppania Minnesota Wildia vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- IS: Kristian Tanuksesta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Lähde: Patrik Puistola teki valintansa – siirto huippuseuraan!
- NHL-toimittaja: Patrik Laineen tilanteesta jysähti iso paljastus
- Arttu Ruotsalainen: yllätyssiirto huippuseuraan!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!