Venäläislehti virittelee siirtopommia – hyökkääjänäkin pelannut puolustaja harkitsee paluuta Venäjälle!
Venäläinen Sovetski Sport -sivusto uutisoi, että Tampa Bay Lightningin puolustaja Nikita Nesterov, 23, saattaisi olla palaamassa Venäjälle.
– Päivän uutispommi: Nikita Nestov valmis palaamaan Tampasta Venäjälle! toimittaja Pavel Lysenkov kirjoittaa.
Viime aikoina Nesterov on löytänyt itsensä usein pelaavan kokoonpanon ulkopuolelta Tampa Bayssa. Pelatessaankin puolustaja on laitettu jopa hyökkääjään rooliin.
Nesterovin agentti Dan Milstein sanoo olevansa jatkuvasti yhteydessä Tampa Bayn manageriin Steve Yzermaniin.
– Nesterov kuuluu Tampan tulevaisuuden suunnitelmiin, mutta tällä hetkellä hän pääsee pelaamaan vain harvoin, Milstein toteaa.
– Mutta silloin kun hän pelaa, on hän tilastollisesti Tampan parhaimpia pakkeja. Viimeisissä kuudessa pelissä Nikita on pelannut hyökkäyksessä, jossa oli myös parhaimpia laukauksissa ja maalipaikoissa. Mutta sitten peliaikaa taas vähennettiin, kunnes Carolinaa vastaan hänet otettiin pois kokoonpanosta vain muutama minuutti ennen peliä.
Milsteinin mukaan Nesterov harkitsee vakavasti paluuta KHL:ään. Nesterovin KHL-oikeudet omistaa miehen kotikaupungin seura Traktor Tsheljabinsk.
Tampa Bay ei Milsteinin mukaan halua laittaa puolustajaa siirtolistan kautta AHL:ään, sillä hänen mukaansa yli kymmenen joukkuetta olisi halukkaita nappaamaan venäläisen riveihinsä.
Lysenkovin mukaan on selvää, että KHL-paluu tulisi kyseeseen vasta kesällä, kun Nesterovin NHL-sopimus loppuu.
Nesterov on pelannut tällä kaudella Lightingin riveissä 26 ottelussa, joissa on kerännyt pisteet 2+4=6.
Venäläinen on Tampa Bayn viidennen kierroksen varaus vuodelta 2011. Tsheljabinskin kasvatti on pelannut tähän mennessä 110 ottelua NHL:n runkosarjasta ja 26 lisää pudotuspeleissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?