Usea NHL:n kärkivahti ulapalla tällä hetkellä – tähdillä karmeita tilastoja tammikuulta
Se ei enää edes yllätä, että Dallas Starsin suomalainen maalivahtitandemi Antti Niemi ja Kari Lehtonen sekä esimerkiksi Arizona Coyotesin veskari Mike Smith taapertavat, kun katsoo NHL-maalivahtien tilastoja tammikuulta.
Mutta vuoden 2017 alku on ollut yllättävän vaikea monelle NHL:n kärkivahdillekin.
Alle 90:n torjuntaprosentin ovat tammikuulta tähän mennessä kirjanneet muun muassa sellaiset supertähdet kuin Corey Crawford (88,6), Carey Price (88,1), Tuukka Rask (87,4) ja Henrik Lundqvist (84,1).
Myös esimerkiksi joulukuussa loistanut Steve Mason (85,4), Tampa Bayn aloittavan maalivahdin paikkaa hamuava Andrei Vasilevski (86,7), St. Louisin ykkösveskari Jake Allen (87,0) sekä Torontossa alkukaudella mukavasti pelannut Frederik Andersen (88,5) ovat olleet ongelmissa.
Kaikkein pahimmassa aallonpohjassa on New York Rangersin Lundqvist, jonka päästettyjen maalien keskiarvo on tämän vuoden puolelta lähes viisi. Kuudesta ottelustaan hän on naarannut vain kaksi voittoa.
Rask on porukasta ainoa, jonka päästettyjen maalien keskiarvo painuu alle kolmen (2,88). Suomalainen on myös taapertavan ryhmän ainoa, jolle on kirjattu nollapeli tämän vuoden puolella.
Tilanne on monelle varmasti stressitasoja nostava. Montreal Canadiensin supertähti Price jo ehti turhautua jopa toimittajaan (lue uutinen täältä).
Koko kauden tilastot ovat monella kuitenkin vielä kohdallaan tammikuun taantumasta huolimatta, ja esimerkiksi Crawfordin (koko kauden torjuntaprosentti 91,9), Raskin (91,9) ja Pricen (92,0) kohdalla voitaneen luottaa, että käynnissä on vain heikko vaihe.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”