Patrik Laineen ja Jesse Puljujärven menestykselle jatkoa – suomalaiset korkealla NHL:n varausennakossa
NHL:n Central Scouting on laittanut lupaavimmat ensi kesänä varausikään yltävät pelaajat järjestykseen. Suomalaisittain lista vaikuttaa lupaavalta.
Pohjois-Amerikassa pelaavista kiekkoilijoista Nolan Patrik on nostettu listan lupaavimmaksi. Isokokoisen hyökkääjä on myös ensi kesän varaustilaisuuden ykkösvaraus.
Suomalaisista Eeli Tolvanen ja Juuso Välimäki ovat korkealla arvioissa. Molemmat Pohjois-Amerikassa pelaavat pelaajat mahtuvat kymmenen lupaavimman pelaajan joukkoon. Yhdysvaltojen puolella juniorisarjaa pelaava Tolvanen on listan seitsemäs, ja kanadalaisessa juniorisarjassa Juuso Välimäki on yhdeksäs. Myös Kanadassa kiekkoileva Henri Jokiharju nostettiin listan sijalle 22.
Euroopassa kiekkoilevista lupauksista pärjäsivät HPK:ssa lainalla käynyt Kristian Vesalainen, HIFK:n Miro Heiskanen ja JYP:in Urho Vaakanainen. Vesalainen arvostettiin eurooppalaisista pelaajista neljänneksi, Heiskanen oli kuudes ja Vaakanainen kahdeksas.
Lisäksi suomalaisväriä edusti HPK:n A-junioreissa pelaava Ukko-Pekka Luukkonen. Luukkosta pidetään ikäluokastaan Euroopan parhaana maalivahtilupauksena.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!