Kanadassa teknologiajätti Bell järjestää vuosittain hienon tempauksen, mikä näkyy laajasti sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Twitterissä julkisuuden hahmot ja lukuisat NHL-pelaajat ovat jakaneet twiittejä tämän päivän aikana tunnisteella #BellLetsTalk. Jokaisesta twiitistä, missä kyseinen tunniste esiintyy, Bell jakaa 5 Kanadan penniä (noin 0,04 euroa) mielenterveystoiminnan edistämistä varten. Vaikka yksittäisenä summa kuulostaa pieneltä, on se kasvanut vuosittain varsin suureksi tempauksen suosion myötä. Esimerkiksi vuonna 2015 hanke tuotti yli 6 miljoonaa dollaria (5,581 miljoonaa euroa) eri kohteille. Tämän vuoden tempaukseen osallistui myös muun muassa Winnipeg Jetsin suomalaistulokas Patrik Laine, joka palasi yöllä kehiin NHL:ssä. Esimerkkejä osallistujia riittää vaikka kuinka. Aiemmin myös muun muassa Leo Komarov liittyi tempaukseen mukaan omalla Twitter-tilillään.

LUE MYÖS: