NHL:n osallistuminen talviolympialaisiin yhä avoinna – venäläissivusto jakoi tuoretta tietoa
NHL-pelaajien osallistuminen vuoden 2018 talviolympialaisiin on yhä avoinna.
Päätöstä odoteltiin tämän kuun loppuun, mutta sitä ei ole tippunut.
Muun muassa Sportsnetsin toimittaja Elliotte Friedman kertoi omassa kolumnissaan, ettei päätöstä nähdä vielä tammikuun aikana.
Venäläissivusto R-Sport jakoi omilla verkkosivuillaan tuoretta tietoa.
R-Sportin mukaan kiistassa yksi kinkkinen asia on olympiaturnauksen pelipaikka, Pyeongchang. NHL haluaisi pelipaikaksi Soulin, missä pelaajilla olisi tarkoitus asua olympialaisten ajan.
Tämä oli asiassa uusi puoli, mutta edelleen närää herättävät vakuutus- ja matkustuskustannukset.
IIHF:n puheenjohtaja Rene Fasel sanoi R-Sportin mukaan päätöksen tulevan helmikuussa. IIHF on yrittänyt olla rauhantekijänä NHL:n ja kansainvälisen olympiakomitean IOC:n välillä.
IOC ei ole ollut halukas maksamaan NHL-pelaajien vakuutus- ja matkakuluja.
NHL:ssä varsinkin omistajatahot eivät ole olleet innoissaan olympialaisista. Myös NHL kattojärjestönä on ollut samoilla kannoilla.
R-Sportin mukaan tämä on alkanut näkymään pelaajien kiinnostuksessa olympialaisia kohtaan. Moni pelaaja on ehtinyt ilmoittaa pelaavansa turnauksessa, vaikka NHL:n kanta olisi toinen. Nyt kiinnostus olympialaisia kohtaan on alkanut hiipua myös pelaajien parissa.
Kansainvälisen jääkiekkoliiton pomo Fasel on paikalla NHL:n tähdistöottelussa viikonloppuna Los Angelesissa. Siellä hän on tapaamassa NHL:n johtoryhmän jäseniä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!