NHL-tähtipakki ei ainakaan vielä leikkaukseen – odotettu kohtaaminen jää kuitenkin välistä
Nashville Predatorsin tähtipakkia P.K. Subbania joudutaan odottelemaan takaisin kehiin vielä ainakin 2-3 viikon ajan.
Subban on vähintään kyseisen ajan sivussa selkävaivan takia.
CBC:n toimittajan Elliotte Friedmanin mukaan oli mahdollista, että Subban joutuu leikkaukseen korjauttamaan välilevyn pullistumaa. Ainakaan vielä kyseiseen ratkaisuun ei päädytty.
Kesällä Predatorsiin vaihtanut Subban laitettiin loukkaantuneiden listalle ja hänen tilaansa tarkistellaan parin viikon päästä uudelleen.
Leikkaus on edelleen mahdollinen, mikäli tilanne ei mene itsestään paremmaksi.
Subban on joka tapauksessa sivussa varsin odotetusta kohtaamisesta, missä Predators saa vastaansa Montreal Canadiensin. Kyseisessä väännössä Subban olisi kohdannut entisen seuransa ensimmäistä kertaa ja samalla toisella puolella vastassa olisi ollut Subbanin treidissä mukana ollut Shea Weber.
Tiistaina ohjelmassa olevaan kamppailuun Subban ei ehdi kuitenkaan mukaan.
Edellisen kerran Subban on ollut kehissä 15. joulukuuta. Näin sairasloma saattaa venyä hyvinkin yli kuukauden mittaiseksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!