NHL-joukkueella edessä suuri dilemma – ryöstääkö Vegas huippuvireisen nuoren pelaajan?
Detroit Red Wings on kesällä isojen päätösten edessä. Joukkueella on kolme NHL-tason maalivahtia, joista yhden laajennusjoukkue Vegas Golden Knights tulee suurella todennäköisyydellä poimimaan.
Maalivahtikolmikkona toimii Petr Mrazek, Jimmy Howard ja Jared Coreau. Detroit saa suojata tulevassa laajennusdraftissa vain yhden heistä.
Tsekkitorjuja Mrazek on joukkueen kaavailtu tulevaisuuden ykkösmaalivahti. Mrazekilta odotettiin huikean edelliskauden jälkeen nousua NHL:n maalivahtien eliittiin. Toisin kuitenkin kävi. Tsekin World Cup -joukkueen ykkösvahti on torjunut 27 ottelussa surkealla torjuntaprosentilla 89,5.
Neljä miljoonaa dollaria kaudessa tienaavan 24-vuotiaan torjujan tulevaisuus seurassa on totisesti uhattuna, varsinkin kun joukkueen kaksi muuta maalivahtia ovat esiintyneet paljon paremmin.
32-vuotias Howard on kolmikon kokenein. Hänellä on riesaksi muodostunut yli viiden miljoonan palkka, joka pitää hänet autokaupungissa vielä kaksi vuotta. Konkarivahti on palannut entisaikojen vireeseen, torjuen ensimmäisessä 17 ottelussa torjuntaprosentilla 93,4.
Howard loukkaantui joulukuun 20. päivä ja hän on sivussa arvioiden mukaan 4-6 viikkoa polvivamman takia.
Howardin loukkaantuminen on avannut nuorelle Jared Coreaulle paikan NHL:ssä. Nuorukainen on käyttänyt tilanteen todenteolla hyväkseen, kun peräti 198 senttimetrinen maalivahtilupaus on noussut Detroitin tämän hetken ykkösmaalivahdiksi. Coreaun voittotilasto on kymmenen ottelun jälkeen: 5-1-2.
24-vuotias Coreau on torjunut kaksi nollapeliä ja torjuntaprosentti on 90,4. Vaikka prosentti on suhteellisen matala, ovat hänen tilastonsa kärsineet joukkueen viimeaikaisista ailahtelevista otteista.
Kuka voittaa tuolileikin? Kuka lähtee Vegasin kirkkaisiin valoihin?
Detroitilla on vain muutama vaihtoehto tällä hetkellä. Ensimmäinen niistä on suojata laajennusdraftissa Mrazek tai Coreau ja toivoa, että isopalkkainen Howard, tai joku vähemmän merkittävä kenttäpelaaja varataan pois.
Toinen vaihtoehto on tehdä ennen siirtorajaa vaihtokauppa toisen joukkueen kanssa ja vaihtaa Mrazek tai Coreau hyödylliseen vastikkeeseen, toisin kuin menettää jompaa kumpaa ilmaiseksi Vegasiin.
Coreau omaa uskomattoman potentiaalin suuren kokonsa vuoksi. Detroitin organisaatio on tehnyt hänen kehitykseensä paljon työtä, eikä häntä tuskin haluta menettää ilmaiseksi pois. Coreaulle maksetaan tästä ja seuraavasta kaudesta vain 612 500 dollaria, joten riskiä Coreaun pitämisessä ei ole.
Jos Detroit odottaa kesään, ei ratkaisu ole enää heidän käsissään. Päätöksen täytyy tapahtua ennen siirtorajaa. Muuten he voivat sanoa hyvästit yhdelle lupaavalle maalivahdilleen.
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?