Lukko elää kauden kriittisiä vaiheita: ”Nolla pistettä viikonloppuna, ja sitten näyttää todella huonolta!”
Kuva: Juha Tamminen
Rauman Lukko pitää perää Liigassa, kun runkosarjan viimeinen kolmannes on alkupuolellaan. Vaikka matka viimeiseen pudotuspelisijaan on yli kymmenen pistettä, ei Raumalla vielä kerrota aloitettavan joukkueen tyhjennysmyyntiä muihin seuroihin
– Tilanne on se, mikä on. Seuraavat pelit näyttävät, säilyykö meillä mahdollisuudet päästä pudotuspeleihin. En osaa tässä vaiheessa vielä sanoa, onko miehiä tulossa vai lähdössä, sanoo toimitusjohtaja Timo Rajala SuomiKiekko-sivustolle.
– Meillä on viikonloppuna tärkeät pelit SaiPaa ja KooKoota vastaan. Ne ovat päävastustajiamme taistelussa sijoista yhdeksän ja kymmenen. Jos niistä tulee nolla pistettä, niin sitten tilanne alkaa näyttää todella huonolta.
Valmentajanvaihdokseen ja Kari Heikkilän aikaan Rajala on tyytyväinen.
– Tulokset ovat olleet selkeästi parempia kuin ennen Heikkilää. Pistekeskiarvo on sellainen, että jos näin olisi ollut koko kauden, olisimme menossa pudotuspeleihin, hän sanoo.
Päävalmentajaspekulaatiotkin käyvät kuumina, sillä Lukko on yksi harvoista seuroista, jonka päävalmentajaa ei ole vielä julkistettu.
– Tällä hetkellä emme kommentoi ensi kauden valmentaja-asioita. Katseet ovat seuraavassa pelissä. Tavoitteena on, että kausi saataisiin ikään kuin aloitettua uudelleen pudotuspeleissä, jos taidot riittävät sinne asti, Rajala sanoo.
Katsomopalveluiden puolella Lukko on onnistumassa kaukalosuorituksia paremmin. Tässä on auttanut Äijänsuolla käytössä oleva Yonoton-sovellus.
– Uuden palvelun lanseeraus vie aina aikaa, mutta ne, jotka ovat sitä käyttäneet ovat olleet tyytyväisiä. Tämä on tulevaisuutta. Se, että voi tilata ruuat erän aikana paikallesi katsomoon, poistaa jonotuksen itseltä, mutta myös vähentää jonoja heiltä, jotka eivät sitä käytä. Tästä tulee siis ikään kuin tuplahyöty, Rajala kiittelee.
Lukon kausi jatkuu perjantaina kotiottelulla SaiPaa vastaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura