Jokereille historiallinen voitto KHL-kärki SKA:sta
Kuva: Salavat Julajev Ufa
Jokerit onnistui ottamaan historiallisen voiton SKA:sta torstain KHL-kierroksella.
Ennen illan kohtaamista Jokerit ei ollut voittanut kertaakaan KHL-jättiä SKA:ta Pietarissa.
Esimerkiksi syksyllä SKA oli ollut Pietarissa parempi peräti 6-0.
Helsingissä Jokereiden menestys SKA:ta vastaan on ollut parempaa ja sen edellisin voitto oli juuri pietarilaisseuraa vastaan.
Tämän jälkeen Jokerit oli kuitenkin hävinnyt viisi ottelua putkeen.
SKA näytti jatkavan Jokereiden nihkeää putkea, kun se siirtyi avauserässä 2-0-johtoon Ilja Kovaltshukin maaleilla.
Toisessa erässä koettiin kuitenkin raju suunnanmuutos.
Jokerit nimittäin tuli tasoihin ja paineli vielä ohitse.
SKA kuitenkin tasoitti vielä ennen erän loppua lukemiksi 3-3.
Kolmannessa erässä Jokerit kuitenkin jatkoi KHL-kärjen kiusaamista.
Ensin Tommi Huhtalan heitto pomppi SKA-tähden Pavel Datsjukin kautta sisään.
Onnekas maali oli Huhtalalle illan toinen.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Pekka Jormakka lisäsi johtoa.
Eikä SKA toipunut näistä takaiskuista.
Näin Jokerit otti mukaansa 5-3-voiton.
Nyt narriryhmällä on edessä kotiotteluiden putki, kun tammikuun loppuun se pelaa pelkästään Hartwall Arenalla. Ohjelmassa on neljä kamppailua ennen vieraisiin lähtöä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n