Pitkä kuiva kausi taakse – Jesse Puljujärven seuran viiden vuoden odotus ohi
Arizona Coyotes ei liene Jesse Puljujärven edustaman Edmonton Oilersin lempivastustajia NHL:ssä. Joukkue nimittäin voitti torstain vastaisena yönä Coyotesin ensimmäistä kertaa lähes kuuteen vuoteen varsinaisella peliajalla.
Edellisen kerran Edmonton voitti Arizonan ilman jatkoaikaa tammikuun lopulla 2011.
Arizona pystyi ennen torstain vastaisen yön ottelua nipistämään Edmontonilta pisteen peräti 26 kertaa putkeen. Putki oli NHL-historian kuudenneksi pisin.
Neljä näistä otteluista venyi jatkoajalle.
Ja tiukille voitto meinasi mennä tälläkin kertaa, sillä voitto irtosi luvuin 3-2. Arizonan Oliver Ekman-Larsson kavensi Edmontonin johdon yhteen maaliin vain seitsemän sekuntia ennen loppua.
Edmontonin voittomaaliksi jääneen osuman iski toisen erän alussa Matt Hendricks.
Ennen Arizonaa Oilers kukisti St. Louis Bluesin, jonka joukkue on nyt voittanut vain kahdesti edelliseen 12 kohtaamiseen.
– Tietenkin iso voitto meille, Edmontonin päävalmentaja Todd McLellan kuvaili Edmonton Journalille.
– Tällä vieraspelikiertueella on nyt ollut pari rakennusta, jossa emme ole menestyneet ja löytäneet keinoja voittaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa