Patrik Laineen lempinimi aiheuttanut pohdintaa – onko valinta ”Patsyuk”?
Winnipeg Jetsin riveissä Patrik Laine on nakuttanut kovaa jälkeä tulokaskautensa alkupätkällä.
26 otteluun Laine on iskenyt jo 15 maalia. Maalipörssissä hän on tällä hetkellä toisena heti Sidney Crosbyn jälkeen, jolla on kasassa yksi maali enemmän.
Laine on peräti 47 osuman tahdissa. Mutta yksi asia, mikä on aiheuttanut pohdintaa hieman kevyemmissä merkeissä, on ollut se, että mikä Laineen virallinen lempinimi sitten onkaan?
– Se oli sitten iso juttu, että millä nimellä ihmiset sitten puhuvat hänestä. Hän aloitti ”Pattyllä” ja kun hän pääsi paremmin kuvioihin mukaan, hän kertoi, että kotona kaverit kutsuivat häntä ”Patsyukiksi”, Jets-kapteeni Blake Wheeler pyöritteli ESPN:n haastattelussa.
– Joten se on joko ”Patty” tai ”Patsyuk”. Toki parin hattutempun jälkeen siellä heiteltiin jo muutamia ”Great One” -heittoja ilmoille.
Joka tapauksessa 18-vuotiaan hyökkääjän otteet ovat häikäisseet Wheeleriä.
– Muistan kun olin itse 18. Noh, pystyin juuri ja juuri pelaamaan yliopistotasolla. Minulla oli haasteita jo pysyä siellä mukana ja nyt täällä junnut johtavat liigan pistetilastoja, maalitilastoja ja tekevät kaikenlaisia hulluja temppuja. Se kyllä hämmentää. Ensin sitä katsoo heidän otteita kaukalossa, sitten hotellissa he pelaavat videopelejä koko päivän ajan. Sitä pitää vähän nipistää itseään ja sanoa, että ”kyllä, he ovat junnuja”, Wheeler naureskelee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!