Patrik Laine saanut tanskalaishyökkääjän uuteen lentoon – ”Erityinen pelaaja”
Toista kauttaan Winnipeg Jetsissä pelaava 20-vuotias tanskalaishyökkääjä Nikolaj Ehlers on noussut aivan uudelle tasolle tällä kaudella. Pienikokoinen, mutta taitava hyökkääjä on Winnipegin ykköskierroksen varaus kesältä 2014.
Ehlers saapui kovin odotuksin viime kaudella Jetsin NHL-miehistöön, joka tarvitsi kipeästi nuorta ratkaisuvoimaa kärkiketjuihin. Ajoittain loistavasti pelannut tanskalainen ei kuitenkaan pystnyt ottamaan joukkuetta samalla tavalla harteilleen tiukoissa paikoissa kuin Patrik Laine tällä kaudella.
Laineen saapuminen on vapauttanut selvästi Ehlersin pelaamista. Viime kaudella 38 tehopistettä tehnyt hyökkääjä on tällä hetkellä yli 60 tehopisteen tahdissa suomalaisen rinnalla. Tehopisteitä on kasassa 34 ottelussa 7+19=26.
Kun katseet eivät ole pelkästään Ehlersin niskassa, on hänen pelaamisensakin rennomman ja luontevamman näköistä, minkä lisäksi hänen ei tarvitse itse olla jatkuvasti rakentamassa tilanteita, koska myös Laine pystyy pelaamaan maalipaikkoja ketjukaverilleen.
Sunnuntaina Laine syötti tanskalaisen kaksi maalia.
– Olen superinnoissani hänen puolestaan. Hänellä on ollut niin paljon tekopaikkoja ja nyt hän sai kaksi maalia. Uskon, että nuo ovat tärkeät maalit tulevien pelien kannalta, Laine sanoi Winnipeg Sun -lehdelle.
Suomalainen yltyi myös kehumaan Ehlersin taitoja.
– Hän on erityinen pelaaja ja on hienoa pelata samassa ketjussa hänen kanssaan, Laine sanoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!