Nuoren suomalaisen NHL-hyökkääjän ura hiuskarvan varassa – ”Pillit huutaen sairaalaan”
Nashville Predatorsin suomalaishyökkääjä Miikka Salomäellä on ollut rutkasti epäonnea tällä kaudella.
Salomäki loukkasi ensin kätensä NHL-kauden alussa, minkä jälkeen vammasta toivuttuaan hän lähti hakemaan pelituntumaa AHL-seura Milwaukee Admiralsin riveissä. AHL:ssä tuli uusi vamma – joka oli jopa päättää 23-vuotiaan suomalaishyökkääjän uran.
Paluuottelussaan Cleveland Monstersia vastaan Salomäki sai reisivamman, joka osoittautui luultua pahemmaksi pari päivää ottelun jälkeen.
– Jalka oli jo alkuun kipeä, mutta sitten sunnuntaina reisi turposi oikein kunnolla, ja kivut olivat todella kovat, Salomäki kuvaili NHL.com/fi-sivuilla.
Salomäki soitti seuran fysioterapeutille, minkä jälkeen ambulanssi haki suomalaisen hotellilta.
– Valot katolla ja pillit huutaen ajettiin sairaalaan, Salomäki kertoi.
Suomalaishyökkääjä kiikutettiin heti leikkaukseen, jota ilman Salomäen lihas olisi voinut mennä jopa kuolioon. Hyökkääjän reiteen tehtiin 30-senttinen viilto, jonka avulla ihon alle valunut veri ja sen synnyttämä paine saatiin pois.
Nopea leikkaus mahdollisti uran jatkumisen, ja Salomäki elättelee toiveita paluusta kaukaloon helmikuussa.
– Kävelemään pystyy jo normaalisti. Kyllä tässä muutamia viikkoja menee, mutta tarkkaa aikaa ei tietenkään pysty sanomaan, Salomäki kuvaili.
– Nyt jalkaa voi jo koukistaa, ja sitten kun pääsen kunnolla kyykkyyn, voi aloittaa treenaamisen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa