Kanadan ykköstähdeltä myrskyvaroitus – tulee dominoimaan kisoja
Kanada aloitti nuorten MM-kilpailut kotikaukalossaan vahvasti voittamalla Venäjän 5-3. Vauhdikkaana joukkueena pidetty isäntäjoukkue määräsi ottelun ensimmäiset hetket ja pakotti Venäjän puolustuskannalle. Ensimmäisen seitsemän minuutin pelin jälkeen laukaukset olivat 7-1 Kanadalle.
Kotijoukkueen paineistus tuotti tulosta, sillä Venäjä sortui jäähyilyyn. Viidestä maalistaan Kanada teki kolme ylivoimalla. Erikoistilanteiden liideri oli Arizona Coyotesin miehistössä kauden NHL:ssä aloittanut Dylan Strome, joka ampui kaksi maalia Venäjän verkkoon.
Kanadan joukkueen kapteeni Strome on kesän 2015 NHL:n kolmosvaraus. Hän on tehnyt kahdella edellisellä kaudella juniorisarja OHL:ssä 124 ottelussa huimat 240 tehopistettä. Eikä kyseessä ole pienikokoinen taitohyökkääjä, vaan 190-senttinen ja 90-kiloinen jässikkä.
Strome pelasi jo viime vuoden nuorten MM-kilpailuissa Suomessa hyvillä tehopisteillä (4+2), mutta kisat jäivät pannukakuksi, kun Suomi pudotti Kanadan puolivälierissä. Kuudes sija oli Kanadan huonoin tulos vuoden 1998 pelattujen kisojen jälkeen.
Nälkää siis riittää kotikisoihin, joissa vuoden vanhempi ja NHL-kokemustakin saanut Strome tulee olemaan dominoiva pelaaja.
– Hyvä aloitus meiltä. Minusta tuntuu, että olemme todella valmiita pelaamaan ja valmistauduimme hyvin Venäjä-otteluun, kuten valmistaudumme seuraavaksi Slovakiaa vastaan, Strome linjasi TSN:n haastattelussa voitokkaan avauksen jälkeen.
Kanadan pelaajat saavat tarvittavan lisän myös täydeltä kotiyleisöltään.
– Varmaan siistein peli, missä olen ikinä pelannut. Suomessa pelaaminen viime vuonna oli myös hienoa, mutta kotiyleisömme on uskomaton. He kannustivat meitä, vaikka Venäjä onnistui maalinteossa, Strome sanoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!