NHL joutui ongelmallisen tilanteen keskelle – muutti tähdistöpelin sääntöjä
Viime kauden NHL:n tähdistöottelu tai pidemminkin tähdistöturnaus oli hieno tarina John Scottin kautta, mutta se oli häpeällinen itse sarjalle.
Scott toimi oman joukkueensa kapteenina, teki pari maalia ja hänet valittiin MVP:ksi, vaikka hän pelasi kyseisenä ajankohtana AHL:ssä.
Se ei maistunut itse NHL:lle, jonka johdosta Scottia yritettiin saada luopumaan paikastaan. Näille toivomuksille Scott sanoi ei ja hän oli mukana.
Samaisen uusiutumista välttääkseen NHL teki sääntöviilauksia.
Nyt säännöt rakentuvat seuraavasti:
– Äänestyksessä fanit voivat valita yhden pelaajan kustakin divisioonasta, pelipaikalla ei ole väliä. Divisioonassa eniten ääniä saava tullaan valitsemaan otteluun ja hän tulee toimimaan joukkueensa kapteenina.
– Äänestykseen kelpuutetaan pelaajat, jotka olivat NHL:ssä aktiivisissa rosterissa 1. marraskuuta. Pelaaja, joka ei silloin ollut mukana loukkaantumisen tai muiden spesiaalien syiden takia, voidaan lisätä äänestykseen, mikäli pelaaja palaa kokoonpanoon.
– Mikäli pelaaja lähetetään AHL:ään tai muuhun farmisarjaan marraskuun 1. päivän jälkeen, pelaaja ei ole kelpuutettu mukaan äänestykseen. Mikäli farmisiirto on lainaus tai kuntoutuskäynti, pelaaja pysyy mukana äänestyksessä.
– Jos äänestystä johtava pelaaja hylätään farmisarjaan passityksen myötä, joka tapahtuu joko ennen äänestyksen päättymistä (2. tammikuuta) tai sen jälkeen, pelaaja, jolla on toiseksi eniten ääniä, valitaan divisioonajoukkueen kapteeniksi.
– Fanit saavat äänestää listalta, jossa mukana ovat vain kelvolliset ehdokkaat. Tätä listaa tullaan päivittämään sun mukaan, jos pelaajia lähetetään farmiin tai he palaavat loukkaantuneiden listalta mukaan.
Vielä viime vuonna säännöt olivat selvästi sallivampia ja ne mahdollistivat Scottin nimeämisen mukaan, vaikka häntä liikuteltiin farmiin.
Silti säännöissä on edelleen iso mahdollisuus vekkuleille tempauksille, eikä kohuilta välttämättä vältytä nytkään.
Tähdistöottelu pelataan 29. tammikuuta Los Angelesissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!