Tuukka Raskin NHL-seura painajaismaisessa tilanteessa – ”En aio salata mitään”
Tuukka Raskin edustama Boston Bruins on painajaismaisessa tilanteessa, sillä vakiomaalivahdit ovat molemmat loukkaantuneina.
Seuran ykkösvahti Rask ei treenannut maanantaina ja suomalaisvahdin paluuaikataulu on yhä kysymysmerkin alla. Raskin takana peliaikaa vahvimmin kärkkyvä Anton Hudobin loukkaantui jo treenien alkuvaiheessa ja joutui jättämään harjoituksen kesken. Hudobinin tilanteesta ei ole vielä saatu varmaa tietoa, mutta ilmeisesti mies loukkasi kättään.
Ja se painajainen: on hyvinkin mahdollista, että Bruins joutuu peluuttamaan tiistaina paikallista aikaa Malcom Subbania, jonka uran NHL-tilastot eivät mairittele: yksi peli, kuusi laukausta ja kolme päästettyä maalia sekä torjuntaprosentti 50! AHL:ssä 22-vuotias Subban on pelannut tällä kaudella neljä peliä ja päästänyt keskimäärin 4,5 limppua per mittelö torjuntaprosentin ollessa 84,6.
– En aio salata mitään, mutta en ole tehnyt vielä mitään päätöstä. Kuka tietää? Toivottavasti minulla on huomenna parempi kuva tilanteesta, Bruinsin päävalmentaja Claude Julien sanoi Boston Heraldille.
Rask torjui Bruinsin maalilla Suomen aikaan viime viikolla torstain ja perjantain välisenä yönä, kun Bruins otti 2-1-voiton New Jersey Devilsistä. Raskin vyöllä on tältä kaudelta kolme voittoa. Hudobinin torjuessa Boston hävisi kaksi peliä. Miten käy Subbanin kanssa?
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!