Sport sorvasi Tomek Valtoselle jatkosopimuksen – kesän hankinta lähti jo pois
Kuva: Ilari Isotalo
Vaasan Sport on tiedottanut päävalmentaja Tomek Valtosen jatkosopimuksesta.
Valtonen jatkaa vaasalaisten pääluotsina. Osapuolet ovat tehneet 2+1-vuotisen sopimuksen. Sopimus ulottuu kauden 2018-19 loppuun asti, sekä sisältää option kaudesta 2019-2020.
Valtonen aloitti Sportin päävalmentajana kesällä 2014.
– Kun tulin tänne, en tiennyt mitä odottaa. Reilun kahden kauden aikana olen saanut olla mukana kehittämässä vaasalaista jääkiekkoa ja kehitys sekä urheilupuolella, että koko organisaatiossa on ollut valtava. Olen todella motivoitunut jatkamaan täällä ja myös perhe on iloinen siitä, että kotipaikkakunta on Vaasa, Valtonen sanoo Sportin tiedotteessa.
Samassa yhteydessä Sport informoi hyökkääjä Mike Vaskivuon lähdöstä. Sportin mukaan sopimus purettiin yhteistuumin.
– Ei ollut puolin eikä toisin ihan sitä mitä haettiin. Kiitämme, ja toivotamme Mikelle onnea sekä menestystä tuleviin haasteisiin. Tämän myötä tutkailemme laiturimarkkinoita ja olemme sopivan pelaajan löytyessä valmiita reagoimaan, kommentoi urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä.
Vaskivuo pelasi Sportissa neljä Liiga-ottelua pisteittä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?