NHL:ssä viritellään mielenkiintoista kauppaa – Leijonien World Cup -pakki mukana?
NHL:ssä torstaina on levinnyt ilmoille kova huhu, jonka mukaan Chicago Blackhawks olisi värväämässä itselleen venäläishyökkääjää Nail Jakupovia.
Jakupov on jäänyt pettymykseksi Oilersissa, eikä hän ole lunastanut niitä odotuksia, mitä hänen harteilleen asetettiin 2012 vuoden kesän ykkösvarauksen tittelin myötä.
Kaupasta on tulossa mielenkiintoinen myös suomalaisnäkökulmasta, sillä useat eri lähteet niin Chicagosta ja Edmontonista ovat väläytelleet Ville Pokan siirtyvän kaupassa Edmontoniin.
Pokka oli Leijonien mukana World Cup -turnauksessa alkusyksystä. Hänellä NHL-pelejä ei ole vielä kertynyt Chicagossa ja Pokka onkin jäänyt hieman jalkoihin pakkien taistossa peliajasta.
Kaupassa todennäköisesti Oilers pitäisi osan Jakupovin palkasta hallussaan. 23-vuotiaan laiturin cap hit eli palkkojen keskiarvo on tällä hetkellä 2,5 miljoonaa dollaria.
TSN:n arvostettu toimittaja Bob McKenzie laittoi treidihuhujen osalta hieman jäitä hattuun.
McKenzielle ollaan kuitenkin ehditty jo sanomaan takaisin, että liikehdintää saattaa tapahtua jo piakkoin.
NHL-kausi alkaa 12. päivä tätä kuuta. Suomessa ottelut näet Viasatilta ja Viaplay-palvelusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa