Venäläispakin jatko NHL:ssä yhä pahasti auki – ”Haluaisin jäädä tänne, mutta…”
Washington Capitalsilla on käsillään haastava tilanne venäläispuolustajan Dmitri Orlovin kanssa.
Hyvää läpimurtoa viime kaudella Capitalsissa tehnyt Orlov on edelleen rajoitettu vapaa agentti, eli RFA, eikä jatkosopimusta ole syntynyt.
Sen Capitals todennäköisesti haluaisi tehdä, mutta ongelmana on palkkakatto.
Orloville tarjolla on arvioiden mukaan 2,6 miljoonan dollarin palkkakuitti, mutta ainakaan vielä siihen venäläispuolustaja ei ole lähtenyt tarttumaan.
Capitalsilla on tilaa palkkakaton alla 3,454 miljoonaa dollaria, mutta siihen on jäätävä myös pelivaraa kauden aikana tehtäville loukkaantumispaikkauksille sun muille.
– Olen pelannut viisi vuotta täällä USA:ssa ja totta kai haluaisin jäädä, Orlov vakuutteli CSN Washingtonille.
– Mutta en tiedä mitä tulee tapahtumaan. Sen näkee sitten.
Jatkosopimushaasteiden keskellä Orlovia ollaan oltu viemässä KHL-seura TsSKA:han, joka omistaa hänen oikeudet Venäjällä.
TsSKA:n GM, legendaarinen Sergei Fedorov on myös ilmoittanut venäläisseuran olevan kiinnostunut Orlovista, mikäli asiat Capitalsin kanssa eivät luonnistu.
25-vuotias Orlov on parhaillaan Venäjän World Cup -joukkueen mukana. Alkulohkossa Venäjä pelaa yhdessä Suomen, Ruotsin ja Pohjois-Amerikan alle 23-vuotiaiden joukkueen kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa