USA:n ja Kanadan kohtaamisessa tunteet yllättävän kuumina – ulosajoilta ei vältytty
USA ja Kanada kohtasivat World Cup -esiottelussa Suomen aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Kamppailussa tunteet kävivät jopa yllättävän kuumina. Vielä harjoitusotteluna toimineessa taistossa ensimmäinen kunnon ryöpsähdys tuli avauserän loppuhetkillä.
Kanadan kultapoika Sidney Crosby täräytti voimakkaasti poikittaisella mailalla USA:n Kyle Palmieria selkään, mitä Palmieri lähti kostamaan. Crosby selvisi ilman jäähyjä, mutta tilanteeseen liittyneille nahisijoille tippui rangaistuksia.
Toisessa erässä puolestaan nähtiin kaksikin rumaa taklausta.
Ensimmäinen jäi vielä hieman rajamaille, kun USA:n T.J. Oshie tööttäsi selästä Kanadan Logan Couturea. Couture joutui jättämään pelikentän tapahtuneen jälkeen, mutta hän palasi myöhemmin kehiin. Oshielle ei taklauksesta jäähyä tullut.
Myöhemmin USA:n Ryan Kesler puolestaan täräytti suoraan selästä Kanadan Shea Weberiä niin, että Weber oli selvästi irti laidasta.
Tilanteesta Kesler sai ulosajon, Weber puolestaan pystyi jatkamaan peliä.
Rähinöitä riitti muutenkin, vaikka panoksena ei ollut vielä edes sarjapisteitä tai jatkopaikkaa.
Itse ottelussa tulos oli hieman yllättävä. Kanada hallitsi kenttätapahtumia, mutta sen maalilla Carey Price ei yltänyt loukkaantumisen jälkeen paluuottelussaan selvästikään parhaimpaansa. USA rokotti pari kertaa helpohkosti ja vei kamppailun lopulta nimiinsä lukemin 4-2.
Joukkueet kohtaavat uudelleen heti ensi yönä, kun silloin pelipaikkana toimii Ottawa.
Lauantaina ohjelmassa on myös esiottelut Venäjän ja Tshekin sekä Ruotsin ja Suomen välillä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?