Päättääkö NHL-seura lähteä nykyhallistaan nopealla aikataululla? – Mahdollisuus olemassa
NHL-seura New York Islandersin muutto Barclays Centeriin viime kaudeksi ei sujunut täysin toivotulla tavalla.
Areena rakennettiin pitkälti koripallokäyttöön ja sinne jääkiekkokaukalon tuominen ei lopulta sujunut täysin toivotulla tavalla.
Rakenteiden osalta tuli vastaan vaikeuksia, sillä areenalle syntyi paljon ”esteellisiä paikkoja”.
Samalla muun muassa jään laatu oli heikkoa ja Islandersin katsojakeskiarvot romahtivat.
Kesän aikana keskustelu on käynyt kuumana siitä, jatkaako Islanders nykyisellä areenalla enää kovin pitkään ja miten ylipäätänsä sen tulevaisuuden kuviot menevät.
Newsdayn mukaan niin Islandersilla kuin Barclays Centerillä on nykyisessä sopimuksessa optiot, joissa on erinäköiset mahdollisuudet yhteistyön päättämiselle.
Osapuolilla on aikaa neuvotella uudesta diilistä tammikuun ensimmäiseen päivään asti vuonna 2018. Mikäli uutta diiliä ei synny, molemmat osapuolet voivat pysyä nykyisessä sopimuksessa tai jättäytyä ulos siitä. Kummallakin osapuolella on mahdollisuus jättäytyä pois sopimuksesta tammikuun loppuun mennessä vuonna 2018.
Mikäli Islanders päättää jättäytyä pois, se voi valita lähdön ajankohdaksi joko kolmannen tai neljännen kauden areenakäytön osalta. Jos taas Barclays päättää haluta pois sopimuksesta, meinaisi se sitä, että Islandersin olisi lähdettävä hallista neljännen käyttökauden jälkeen.
Nyt Islanders sai siis ensimmäisen kauden täyteen hallissa.
Islandersia on yhdistetty eri kohteisiin, muun muassa jopa palaamaan lähelle sen entistä hallia Nassau Coliseumia.
Tällä hetkellä Islandersilla on yhden suomalaispelaajan kanssa sopimus, sillä Christopher Gibson kuuluu sen sopimuspelaajiin.
Edit 7.9.2016. 1:13: Korjaus suomalaiskohtaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!