JYPiä ja Kärppiä sen kuin kuritetaan – tutun ja nousevan nimen toimesta
Kuva: Juha Tamminen
JYPiä pidettiin kauteen lähdettäessä isona mestarisuosikkina, mutta sen startti kauteen on ollut melkoisen nihkeä.
Pisteitä se on kohtuullisesti pystynyt kasaamaan kokoon, mutta voitot ovat olleet harvassa.
Niitä on nimittäin kuuden kierroksen jälkeen vain yksi.
Tuorein tappio tuli Turussa, missä sille peikkoina toimi nouseva nimi Patrik Virta. Tehot 1+1 TPS:lle naputtanut Virta ratkaisi 3-2-voiton jatkoajalla turkulaisseuralle.
Kauden alkuun viiteen otteluun 20-vuotias Virta on nakuttanut jo tehot 2+4=6.
Jos JYP on ollut hieman vaikeuksissa, samaa voi sanoa Kärpistä.
Se nimittäin hävisi jälleen ja nyt vieläpä tylysti, kun sillä vastassa oli hallitseva liigamestari Tappara.
Sitä kurittamassa oli Virtaan verrattuna enemmän tutumpi nimi, Veli-Matti Savinainen, joka napautti hattutempun oululaisten verkkoon.
Tappara vei kamppailun nimiinsä 5-1. Kärpillä viidestä ottelusta koossa on vain yksi voitto ja yhteensä 4 pistettä.
Helsingissä IFK teki melkoisen nousun KalPaa vastaan. Sarjakärjestä kierrokselle lähtenyt KalPa johti kamppailua vielä kolmannen erän lopussa, mutta Miro Karjalainen tasoitti pelin liigauransa avausmaalilla ja vain kahta sekuntia ennen kolmannen erän loppua Thomas Nykopp ohjasi 2-1-voittomaalin.
Hämeenlinnassa Lukko puolestaan otti kauden avausvoittonsa. Tyylillä ottikin, sillä se kuritti HPK:ta peräti 5-1. Tehomiehenä Lukolle toimi Valentin Claireaux, jolle merkattiin tehot 0+3.
Tiistain liigakierroksen lopputulokset:
HIFK-KalPa 2-1
HPK-Lukko 1-5
Tappara-Kärpät 5-1
TPS-JYP 3-2 ja.
Ässät-Jukurit 2-3
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!