HIFK-ratkaisija voittomaalistaan: ”Katsoin valotaululle”

Helsingin IFK kohtasi tiistai-iltana KalPan kotikaukalossaan. KalPa johti ottelua aivan viime minuuteille asti. HIFK tasoitti ottelun vajaa neljä minuuttia ennen loppua Miro Karjalaisen uran ensimmäisellä Liiga-maalilla.
Ottelun loppuhetkillä Thomas Nykopp ohjasi kiekon KalPan maaliin Saku Salmelan laukauksen jälkeen.
– Ohjasin maalia kohti ja se meni sisään. Välillä kun pelaa loppuun asti, voi näinkin hyviä asioita tapahtua, Nykopp kommentoi maaliaan SuomiKiekko-sivustolle.
HIFK punnersi voittoon vain kaksi sekuntia ennen peliajan umpeutumista.
– Katsoin valotaululle, että vähän aikaa jäljellä ja hyvin myös älysi Salmelakin, että vähän on aikaa ja roiskas kiekon maalille, Nykopp kertoo ottelun loppuhetkistä.
Torstaina HIFK isännöi viikon toisessa kotiottelussaan sarjanousija Jukureita.
– Kyllä meidän pitää saada 60 minuuttia kasaan. Jäähyjen määrän pitää laskea. Kyllä siellä on vielä parannettavaa ja paljon tekemistä, mutta mietitään sitä huomenna sitten. Nyt huolletaan ja levätään, että ollaan valmiina torstaille, Nykopp kommentoi Jukurit-peliä.
Roope Kukkanen, Helsinki
Twitter: @gugganen
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Liigan siirtotakaraja lähestyy – näitä seuroja kannattaa pitää silmällä
- IS: Kärpät naarasi kovan vahvistuksen maalivahtiosastolleen
- Missä ura jatkuu? Lukko-hyökkääjän sopimus purettu
- NHL-lupaus ulos SHL-seurasta – seuraava pysäkki Liiga?
- Maalivahdille ulosajo SM-liigassa! Sarjakärki jäi jyrän alle
- Tässä on Leijonien maalivahti Ruotsia vastaan
- Kanadalle iso takaisku? Cale Makar ei ehkä pelaa – paikkaaja tulossa tilalle
- HPK vahvistuu maalivahdilla – sopimus myös ensi kaudesta
- Kuka on Leijonien maalissa Ruotsia vastaan? ”Juusella oli vaikea päivä”
- IS: Ryan Lasch on kaupan – järisyttävä hintalappu!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Maalitykki Antti Kalapudaksen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Pohjois-Amerikassa ylistetään yllättävää Leijonat-pelaajaa: ”Osoitti kuuluvansa tänne”
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IS: Ryan Lasch on kaupan – järisyttävä hintalappu!
- Kanadalle kova kolaus 4 Nations -turnauksessa: tähtipelaajan turnaus ohi
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!