NHL-kohulupaus perusteli valintaansa – ”Ei kukaan odottanut tätä”
New York Rangersin kanssa tulokassopimuksen tehnyt Jimmy Vesey perusteli valintaansa konferenssipuhelussa median kanssa.
Vesey nosti esille erityisesti kaverisuhteen Kevin Hayesiin.
– Olen hänen kanssaan hyviä kavereita. Hänet olen tuntenut lapsesta saakka. Pelasimme yhdessä, kun vartuimme ja treenaamme kesällä yhdessä. Olen puhunut hänen kanssaan paljon. Kevin meni läpi saman prosessin kaksi vuotta sitten. Kyselin paljon häneltä prosessin aikana ja hänellä oli suuri vaikutus valintaani, Vesey sanoi Boston Heraldin mukaan.
Muita asioita, jotka vaikuttivat päätökseen, olivat Veseyn mukaan kaverisuhde Chris Kreiderin kanssa sekä se kuinka Rangersin pelaajien kehityksestä vastaava Chris Drury esitteli asiansa.
Veseyn mukaan hän ei olisi halunnut tilanteesta yhtä suurta kuin miksi se nyt paisui.
– Se alkoi elää omaa elämäänsä, jos olen rehellinen. Ei kukaan, minä tai kukaan muu, odottanut tätä. Jos puhutte jollekin, joka tuntee minut, niin he sanovat minun olevan hiljainen poika ja minulla ei ollut tarkoitusta tehdä tästä tällaista mediasirkusta, Vesey kertoi.
Veseyn sopimus Rangersin kanssa on kaksivuotinen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”