Kärpille uusi ruotsalaissentteri riveihin
Kärpät on solminut vuoden mittaisen sopimuksen ruotsalaisen keskushyökkääjän Niklas Olaussonin kanssa.
Olausson, 30, on pelannut kaksi viimeisintä kautta Sveitsissä, missä seurana toimi EHC Biel-Bienne.
Sitä ennen hän vietti useamman kauden SHL:ssä Luulajan paidassa, missä hän toimi myös seuran varakapteenina kahden kauden ajan.
– Saimme tiedon, että pelaaja on vapailla markkinoilla ja nopea kiinnostus heräsi sekä meillä että pelaajalla. Käytännössä viikossa asiat menivät siihen pisteeseen, että saimme sopimuksen aikaiseksi, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho toteaa seuran tiedotteessa.
– Olausson on taitava maajoukkuetason sentteri, joka tuo meille kiekolliseen peliin ja ylivoimaan huipputason osaamista. Saimme Niklaksen myötä juuri sitä mitä haimme, eli huipputaitavan keskushyökkääjän.
Olausson tutkaili kesän ajan uutta osoitetta, joka lopulta löytyi pohjoisesta.
– Olen todella innoissani tästä sopimuksesta. Takana on ollut pitkä kesä ja olen saanut muutamia tarjouksia eri seuroilta, muun muassa KHL:stä, mutta punnittuani asiaa yhdessä perheeni kanssa tulimme siihen tulokseen, että Oulu ja Kärpät on todella hyvä ratkaisu. Kärpät on huipputason seura, jossa on totuttu jahtaamaan menestystä ja toivon voivani auttaa seuraa jatkamaan tuota perinnettä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu