Venäläispuolustaja palaamassa kotimaahansa? – Tulevaisuus Pohjois-Amerikassa täysin auki
Venäläispuolustaja Nikita Nikitin saattaa palata tänä kesänä vielä takaisin kotimaahansa pelaamaan KHL:ään.
Nikitin ehti jumittua pahasti Edmonton Oilersissa viime kaudella AHL:n puolelle ja ylipäätänsä ura on mennyt pienoista alamäkeä viime aikoina.
30-vuotias puolustaja on tällä hetkellä rajoittamaton vapaa agentti, eikä hän ole tehnyt minnekään uutta sopimusta.
Edmonton Journalissa nostettiin esille vaihtoehto, jonka mukaan Nikitin olisi palaamassa Avangard Omskiin, mistä hän aikoinaan lähti Pohjois-Amerikkaan.
Nikitin pelasi Omskissa vielä kaudella 2009-2010 ja sen jälkeen työsulkukaudella 2012-2013. Muuten ura on mennyt Pohjois-Amerikassa sen jälkeen.
Urallaan Nikitin on ollut voittamassa kertaalleen MM-kultaa ja kerran Gagarin Cupia eli Venäjän mestaruutta.
LUE MYÖS:
- I-P: Liiga-seuran ulkomaalaisvahti lähtökuopissa – uusi seura hakusessa: ”Jotain virityksiä on ollut”
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- NHL:n ykkösvaraukselle ollaan jo lyömässä floppileimaa Pohjois-Amerikassa
- Paljastus kulisseista: Olympialaisten kaukalosta löytyi hämmentävä yksityiskohta – ”En ymmärrä”
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Jälleen outo onnettomuus: Venäläinen NHL-mörkö loukkaantui karmealla tavalla kotonaan
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- Sidney Crosby liekeissä NHL:ssä – nousi tasoihin legendaarisen Gordie Howen kanssa
- Raiskauskohussa ollut entinen NHL-kärkivaraus: uusi joukkue selvillä
- LIVESEURANTA: Liigan yhtiökokous ja sarjajärjestelmäuudistus
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- ESPN: Edmonton valmis rysäyttämään vaihtokaupan – tämä NHL-vahti tähtäimessä!
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Juuso Pärssisen seuraava seura selvisi – fanit kiehuvat somessa
- IS: Liigaan tyrkyllä uusi joukkue – ”Ilman muuta olisimme mukana”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”
- Jokerit: iso uutinen!