MM-kultaa voittamassa olleen Jokeri-pakin pelaajaura päätökseen
Kuva: Ilari Isotalo
Pitkään NHL:ssä sekä muutamassa eri KHL-seurassa, tuoreimmiltaan Jokereissa pelannut Ossi Väänänen lopettaa pelaajauransa.
Väänänen, 35, on kärsinyt viime kausien aikana paljon loukkaantumisista ja esimerkiksi edellinen kausi KHL:ssä meni pahasti pilalle loukkaantumishuolien takia.
– Parin viime vuoden aikana olen ollut loukkaantuneena enemmän kuin koskaan. On tullut aika mennä terveys edellä ja kuunnella niin omaa kroppaa kuin lääkäreitä. Terveys ei kestä enää huippujääkiekkoa ja sitä tasoa, jota itseltäni vaadin, Väänänen perustelee päätöstään Jokereiden verkkosivuilla.
– Olen erittäin ylpeä saadessani aloittaa ja lopettaa urani rakastamassani seurassa Jokereissa, joka on maailmanluokan organisaatio kaikkine työntekijöineen ja faneineen. Se on toinen kotini, Väänänen kiitteli.
Urallaan maajoukkueessa Leijonien kanssa Väänänen oli voittamassa niin MM-kultaa keväällä 2011 kuin ylipäätänsä muita mitaleja MM-kisatasolla. Mukaan on tarttunut myös olympiapronssia sekä World Cupissa toinen sija Leijonien kanssa syksyllä 2004.
NHL-urallaan Väänänen ehti edustaa niin Phoenix Coyotesia, Colorado Avalanchea, Philadelphia Flyersia kuin myös Vancouver Canucksia. KHL:ssä pelejä tuli Jokereiden lisäksi Dinamo Minskissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa