Pittsburghin pukukopissa huikea kunnioitus Olli Määttää kohtaan – ”Fantastinen kaveri”

Pittsburgh Penguinsin puolustaja Olli Määttä on taistellut lukuisien vaikeuksien läpi.
Torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa Penguins pelaa kotonaan San Jose Sharksia vastaan Stanley Cupin finaaleissa. Mestaruus on katkolla, sillä Penguins johtaa finaalisarjaa voitoin 3-1.
Määttä on ollut finaaliotteluissa oivassa vedossa. Puolustaja on kerännyt kolme syöttöpistettä ja tehotilasto näyttää lukemaa +3.
21-vuotias Määttä on kokenut paljon vastoinkäymisiä. Häneltä poistettiin kilpirauhasesta kasvain syksyllä 2014. Sittemmin hän sairasti sikotautia ja kärsi olkapäävammoista.
Viime syksynä Määttä palasi kaukaloon kymmenen kuukauden pelitauon jälkeen. Pudotuspelien toisella kierroksella hän sai päävamman ja joutui kolmannella kierroksella pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle vaisujen esitystensä vuoksi.
Nyt Määttä pelaa finaaleissa niin vakuuttavasti, ettei selätetyistä vaikeuksista ole tietoakaan.
– Kaveri on mennyt läpi elämää mullistavista tilanteista ja käsitellyt ne niin kuin todellinen ammattilainen. Niin fantastinen kaveri kuin hän on, joukkuetoveri Ian Cole kehuu Sportsnetille.
Penguinsin pukuhuoneessa on syvä kunnioitus suomalaista kohtaan, joka on nuorin pelaaja finaalisarjassa. Penguinsin tulokasvahti Matt Murray kypsyyttä on hehkutettu paljon, mutta Määtän tarina on vieläkin huikeampi.
– Se kalpenee siihen verrattuna kun on kohdannut kasvaimen, molemmat olkapäät on leikattu, munuainen on melkein silpoutunut ja lentänyt pää edellä laitaan (marraskuussa), Cole hämmästelee.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Liiga-vahti saanut kaksi sopimustarjousta
- Pittsburgh teki päätöksensä: Jevgeni Malkinista tipahti jättimäinen paljastus
- Uusiin maisemiin – Liigasta tuttu suomalaisvahti vaihtaa seuraa
- USA julkisti ensimmäiset pelaajansa olympialaisiin!
- Kanadan ensimmäiset olympiavalinnat julki – hurja lista NHL-supertähtiä
- HIFK palkkasi uuden toimitusjohtajan
- Huipputulos! KalPa takoi komeat voitot
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue
- Jonathan Toewsista iso paljastus: tekee seuravalinnan näiden kahden joukkueen välillä