Nuori ruotsalainen NHL-tähti kuittaamassa massiivisen jatkosopimuksen – sopu piakkoin?
Ruotsalainen nuori tähtihyökkääjä Filip Forsberg on kohta melkoisen palkkapäivän äärellä.
Forsbergille ollaan rakentamassa massiivista jatkosopimusta hänen edustamansa seuran Nashville Predatorsin toimesta.
– Käymme tällä hetkellä kohtia läpi ja haluamme työskennellä kovasti sen eteen, että saamme asioita aikaiseksi, Forsbergin agentti J.P. Barry sanoi The Nashville Tennesseanille.
Forsberg on noussut nopeasti jo Predatorsin avainpelaajien joukkoon ja tuleva jatkosopimus tulee olemaan hyvin iso. Tennesseanin jutussa esimerkkejä tulevan sopimuksen suuruudesta annettiin kahdelta kantilta: Columbus Blue Jacketsin Brandon Saadin kuuden vuoden ja 36 miljoonan dollarin diilistä sekä St. Louis Bluesin Vladimir Tarasenkon kahdeksan vuoden ja 60 miljoonan dollarin sopimuksesta.
Saadin sopimuksessa palkkojen keskiarvo on 6 miljoonaa dollaria, Tarasenkolla 7,5.
21-vuotias Forsberg on iskenyt kahdella viimeisellä kaudella tasaisesti pisteitä. Ensin kaudella 2014-2015 63 (26+37) ja kaudella 2015-2016 64 (33+31) pistettä.
Ruotsalaislaiturin agentin Barryn mukaan sopu saatetaan nähdä piakkoin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?